Erikoistilanteet myrkkyä Helmareille – Suomen salamamaali jäi laihaksi lohduksi EM-avauksessa
Kuva: Getty Images
Helmarit hävisi perjantaina EM-kisojen avausottelussaan Espanjalle 1-4.
Suomi siirtyi johtoon jo ennen ensimmäisen peliminuutin täyttymistä, kun Linda Sällström pääsi läpiajoon Anna Westerlundin pitkästä avauksesta ja laukaisi pallon takakulmaan. Espanjan maalivahti Sandra Paños sai näppejään vedon tielle, muttei kyennyt estämään maalia.
Espanja otti avausmaalin jälkeen pelin lähes täysin hallintaansa, mutta Suomi pääsi ajoittain uhkaamaan punapaitoja nopeilla hyökkäyksillään.
Reilun 20 minuutin jälkeen Espanja heilutti verkkoa kulmapotkun jälkitilanteessa, mutta osuma hylättiin, koska pallo oli käynyt kentän ulkopuolella.
Viitisen minuuttia myöhemmin Espanja tuli hyväksytysti tasoihin kulmapotkusta. Mariona Caldenteyn keskitys tavoitti Irene Paredesin, joka puski pallon voimalla sisään.
Ensimmäistä jaksoa oli jäljellä noin viisi minuuttia, kun Espanja siirtyi johtoon. Mapi Leónin kierteinen keskitys löysi tiensä Aitana Bonmatílle, joka puski pilkun tietämiltä pelivälineen upeasti verkkoon.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Spain 2-1 Finland HT:
Shots: 12-3
Shots on target: 5-1
Possession: 80%-20%
Pass accuracy: 88%-58%
Corners: 10-0
Fouls: 1-1
#ESP turn it around to lead #FIN at the break.
#WEURO2022
Shots: 12-3
Shots on target: 5-1
Possession: 80%-20%
Pass accuracy: 88%-58%
Corners: 10-0
Fouls: 1-1
#ESP turn it around to lead #FIN at the break.
#WEURO2022
LUE MYÖS:
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”