Lähteet: Chelsea hankkimassa todellisen huippunimen Napolista
Kuva: Getty Images
Kalidou Koulibalyn on määrä siirtyä Napolista Chelseaan, kertovat muun muassa Relevo, Gianluca Di Marzio ja Fabrizio Romano.
Chelsea maksaa Napolille noin 40 miljoonaa euroa ja Koulibaly allekirjoittaa rahakkaan viisivuotisen sopimuksen Chelsean kanssa. Koulibalyn kerrotaan tienaavan Chelseassa noin kymmenen miljoonan euron nettovuosipalkkaa.
Koulibaly matkustaa keskiviikkoiltana Lontooseen Chelsean lääkärintarkastukseen.
31-vuotias toppari ehti edustaa Napolia kahdeksan vuoden ajan. Koulibalyn nykyinen sopimuksensa Napolin kanssa olisi päättynyt vuoden kuluttua, eikä hän hyväksynyt saamaansa jatkosopimustarjousta. Napoli tarjosi hänelle kuuden miljoonan euron nettovuosipalkkaa, mutta Koulibaly ei halunnut jäädä seuraan.
Napolille Koulibalyn lähtö saattaa aiheuttaa melkoisia seurauksia, sillä muun muassa Corriere dello Sportin mukaan päävalmentaja Luciano Spalletti on uhannut erota tehtävästään, jos seurajohto myy avaintopparin.
Myös Juventus oli toden teolla Koulibalyn kintereillä ja kaavaili hänestä Matthijs de Ligtin korvaajaa. De Ligt siirtynee seuraavien päivien aikana Juventuksesta Bayern Müncheniin. Napolin puheenjohtaja Aurelio De Laurentiis ei olisi lähtökohtaisesti halunnut myydä Koulibalya toiseen Serie A -seuraan – eikä varsinkaan Juventukseen.
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi