Napolin fanit hermostuivat rutikuivaksi jääneestä siirtokesästä. Seurapomo seuraa vierestä, kun tähdet jättävät joukkueen
Italialaisseura Napolin puheenjohtaja Aurelio De Laurentiis joutui torstai-iltana vastaamaan joukkueensa kannattajien kysymyksiin. Puheenvuoroja ei vaihdettu sosiaalisessa mediassa eikä seuran tiloissa, vaan kadulla. Tapaamisen aiheutti kannattajien huoli Napolin nykyisestä suunnasta, mihin joukkue on menossa.
Serie A:ssa viime kaudella kolmanneksi sijoittuneen Napolin alapuolella tapahtuu. Suurseura Juventus hankki Paul Pogban, Ángel Di Marían ja Gleison Bremerin. Roma taas teki jättipanostuksen ja allekirjoitti sopimuksen Paulo Dybalan, lempinimeltään ”La Joyan”, kanssa. Samaan aikaan Napoli heikkenee paperilla: suosituimmat profiilipelaajat Lorenzo Insigne ja Kalidou Koulibaly siirtyivät muihin maisemiin. Samoin on tekemässä joukkueen kaikkien aikojen maalintekijä Dries Mertens, ellei muutosta parempaan tapahdu. Insignen, Mertensin ja ykkösmaalivahti David Ospinan siirroista ei tullut myyntituottoja.
– Tarjosin hänelle 1,8 miljoonaa euroa, sanoi De Laurentiis 35-vuotiaan Mertensin sopimustilanteesta.
– Sitten nostin sitä 200 000 eurolla ja viimeksi 2,4 miljoonaan euroon saakka.
– Hän halusi jäädä yhdeksi vuodeksi, De Laurentiis vastasi, kun häneltä kysyttiin sopimustarjouksen pituudesta. Yhteydenpitoa osapuolten välillä ei tiettävästi ole kokonaan lopetettu.
Mertensin edellinen sopimus loppui kesäkuun viimeisenä päivänä. Siihen sisältyi optio kaudesta 2022–23, mutta Napoli kieltäytyi mahdollisuudesta. Ennalta määritelty nettopalkka olisi ollut 4,5 miljoonaa euroa. Kuten Mertens nyt, myös Koulibaly hylkäsi hänelle esitetyn jatkosopimustarjouksen.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”