Serie A -seuralta vahvistus: Mielenterveysongelmista kärsivän tähtipelaajan sopimus purettu
Kuva: Getty Images
Serie A -seura Atalanta vahvisti keskiviikkona verkkosivuillaan purkaneensa sopimuksensa Josip Iličićin kanssa.
Atalantan päävalmentaja Gian Piero Gasperini kertoi jo tammikuussa, että Iličić, 34, kärsii mielenterveysongelmista, eikä hänen paluusta pelikentille ole takuuta.
– Näistä asioista on vaikea puhua, koska ne ovat hyvin henkilökohtaisia. Voin vain sanoa, että tulemme pysymään hänen rinnallaan aina. Nämä asiat ovat jalkapalloa suurempia, eivät vain ammattiin liittyviä.
– Olemme tunteneet hänet vuosikausia, ja iloinneet monia kertoja yhdessä. Tiedän, että hän on normaali, positiivinen ihminen. Mielemme ovat kuitenkin sisältä kuin viidakkoa. Jopa psykiatreille on vaikeaa ottaa selvää näistä asioista, puhumattakaan meistä muista.
– Toivon, että hän voi palata kokemaan iloa pelaamisesta. Hän tietää, että ihmisenä odotamme häntä takaisin ikuisesti. Pelaajana, siihen en osaa antaa vastausta. Kaikki on hyvin arvaamatonta
Iličićin viimeiseksi peliksi Atalanta-paidassa jäi viime kauden päätösottelu, jossa hän pelasi yhdeksän minuuttia. Se oli samalla myös ainut ottelu, jossa slovenialainen pelasi mielenterveysongelmien tultua julki.
Iličić edusti Atalantaa viiden kauden ajan ja oli joukkueen ykköstähti. Slovenialainen pelasi bergamolaisseurassa yhteensä 173 ottelua joissa hän teki 60 maalia ja antoi 44 maalisyöttöä.
Impossibile racchiudere in un video tutto ciò che sei stato.
Grazie per questi e tanti altri splendidi ricordi, Jojo
It's impossible to sum up all that you have been in a video.
Thank you for these and many other wonderful memories, Josip

#GrazieJosip #GoAtalantaGo

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa