Monella ammattilaisurheilijalla on kiinnostuksen kohde, jolla voidaan viedä ajatukset pois kilpailemisesta. Huuhkajatulokas Diogo Tomasilla se on musiikki.

Tomas, 25, tunnustautuu erityisesti rapmusiikin harrastajaksi, mitä hän itsekin tekee omatoimisesti. Sivuharrastuksella on KuPS-topparin elämässä on valtava merkitys.

– Musiikilla pystyy sulkemaan vähän muut asiat pois ja uppoutumaan. Tykkään soittaa pianoa ja se on aina ollut sellainen henkireikä.

– Koitetaan tehdä räppiä vähän fiiliksen mukaan ja koittaa pukea niitä omia ajatuksia. Itselle ja ystäville tehdään.

Tomas hakee musiikkiinsa ajatuksia omasta elämästään, eikä vaikeitakaan aiheita väistetä.

– Koen olevani aika introspektiivi ihminen. Kyllä mä tykkään mennä itseeni ja koittaa päästä niihin syviinkin ajatuksiin. Kyllä ne (aiheet) on sieltä sydänsuruista positiivisiin tuntemuksiin.

– Olen koittanut pitää, että siinä on sellainen hyvä siemen, ettei olla vain kiukkuisia. Pidetään se hyvä fiilis.

– Musiikki on sellainen paikka, johon pystyy uppoutumaan ja sulkemaan muun maailman menon.

Suomirapin suurlupaus valloittaa Huuhkajapuolustajan soittolistoja

Tämän hetken suomalaisessa rapmusiikissa erityisesti suurlupaus Costin, oikealta nimeltään Tuomas Kostiaisen, kappaleet vetoavat Tomasiin. 24-vuotiaan tamperelaisartistin kotiseutuviittaukset ovat samaistuttavia samalla alueella kasvaneelle Huuhkajapuolustajalle.

Costin hittikappaleet, kuten Robben ja Still Tre sisältävät myös urheiluaiheisia viittauksia erityisesti jalkapalloon. Nuori lupaus on myös vieraillut Suomen suosituimman rapduon JVG:n Verkkareis-kappaleella.

– Pysyn yhä kärjes ja Robben keskelle kenttää mä leikkaan, Costi riimittelee yli 175 tuhatta katselukertaa Youtubessa keränneessä Robben-kappaleessaan.

Sekä Tomas että Costi ovat kotoisin Tampereen Annalasta. Raplupauksen riimit soivat ennen otteluja vakituisesti KuPS-pelaajan soittolistoilla.

– Sillä on biisejä, jotka kertovat urheilusta. Tiedän hänen olevan samoilta kulmilta ja hän viittailee sinne Annalaan. Se osuu vain jotenkin.

– Siinä on sama meinkinki, mitä mä haluan tuoda kentälle ja se hänen energia sytyttää hyvin.

Tomas nousi Suomen A-maajoukkueeseen korvaavana pelaajana loukkaantuneen Sauli Väisäsen tilalle. Huuhkajat kohtaa UEFA Nations Leaguessa Romanian ja Montenegron.