HJK:n kapteeni Essi Sainio lopettaa uransa – ”On vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä mitä tunnen”
Helsingin Jalkapalloklubin keskikenttäpelaaja ja kapteeni Essi Sainio lopettaa uransa tähän kauteen.
Sainio, 35, on pelannut kotimaan kenttien lisäksi Saksassa ja Ruotsissa. Helmareissa hän esiintyi 58 kertaa ja lopetti maajoukkueuransa menneen kesän EM-kisoihin.
– Olen päättänyt lopettaa. Päätös on ollut valmiina jo hyvän tovin, ja nyt tuntuu hyvältä kertoa se. On vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä mitä tunnen. Päällimmäisinä tunteita ovat kuitenkin rauha ja kiitollisuus. Olo on helpottunut, haikea, innostunut, vähän surullinen, mutta myös utelias, kirjoittaa Sainio HJK:n julkaisemassa kirjeessä.
– Myönnän, olen joskus pelännyt tätä hetkeä. Olen vain työntänyt ajatuksen syrjään siitä, että jonain päivänä en enää ole aktiiviurheilija. Mitä muuta muka osaan? Kuitenkin nyt tuntuu siltä, että turhaan minä pelkäsin. Hyvinhän se meni. Olen tyytyväinen siihen, mitä sain aikaan. Kentällä, mutta myös sen ulkopuolella.
– Olen antanut henkisesti ja fyysisesti tälle lajille kaikkeni. Minulla on ollut vahva tarve vaikuttaa, ja on selvää, että naisurheilussa meillä on vielä paljon tehtävää, mutta yritän ajatella, että raivasin tietä myös tulevalle sukupolvelle.
– Helsingin Jalkapalloklubi, seurani viimeiset kahdeksan vuotta. Mitä voin sanoa? Töölö oli mun koti, stadi mun paikka. Sinivalkoiset värit sydämessäni haluan kiittää siitä, että sain olla klubilainen.
HJK:lla on jäljellä vielä kaksi ottelua Kansallisessa liigassa, jonka mestaruus meni tänä vuonna toista kautta peräkkäin Kuopion Palloseuralle.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu


