Jürgen Klopp ruoti Valioliigan rahamahtien toimintaa: ”Muilla seuroilla on rajansa”

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp sanoo, että muut seurat eivät kykene kilpailemaan pitkällä välillä Manchester Cityn kaltaisten rahamahtien kanssa.
Kloppin suojatit ovat mittelöineet viime vuosina Cityn kanssa Valioliigan mestaruudesta, mutta heikosti kautensa aloittanut Liverpool on jäänyt viime viikkoina kauas kärkitaistosta. Liverpool ja City kohtaavat toisensa tänään, sunnuntaina, Anfieldilla.
Manchester Cityn omistaa Yhdistyneiden arabiemiirikuntien varapääministeri sheikki Mansour, Abu Dhabin kuningasperheeseen kuuluva miljardööri.
Klopp sanoi lehdistötilaisuudessaan, että muut seurat eivät voi toimia siirtomarkkinoilla samalla tavalla kuin Manchester City tai Newcastle ja Paris Saint-Germain, jotka saavat valtavaa rahoitusta Saudi-Arabiasta ja Qatarista.
– Me emme voi käyttäytyä [siirtomarkkinoilla] samalla tavalla. Se ei ole mahdollista, kommentoi Klopp Telegraphin mukaan.
– Maailmassa on kolme seuraa, jotka voivat tehdä taloudellisesti, mitä haluavat. Se on laillista ja kaikkea. Hyvä on. Mutta he voivat tehdä, mitä haluavat.
Klopp otti kantaa myös Newcastlen uuden jalkapallojohtajan Dan Ashworthin kommentteihin, joiden mukaan Newcastlella on kaikki edellytykset nousta Valioliigan kuuden parhaan joukkoon. Ashworth sanoi, että saudirahoitteisen Newcastlen kunnianhimolle ei ole ”mitään rajaa”.
– Kuulin jonkun Newcastlessa sanoneen, että sille seuralle ei ole mitään rajaa. Kyllä, hän on oikeassa! Hän on täysin oikeassa.
– Newcastlelle ei ole rajaa. Onnittelut! Mutta joillain muilla seuroilla on rajansa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- HJK otti voiton väliaikaisvalmentajansa debyytissä
- Vihaiset Sevilla-fanit tunkeutuivat seuran harjoituskeskukseen
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”

- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso