Lehti: Veikkausliigan maalikuningas herättänyt kiinnostusta useissa maissa
Lee Erwin voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden 17 täysosumallaan.
Lisäksi hän iski aiemmin tällä viikolla hattutempun VPS:n verkkoon eurolopputurnausfinaalin avausosassa, kun FC Haka haki Vaasasta 3-0 -vierasvoiton. Toinen osaottelu pelataan sunnuntaina Valkeakoskella. Erwin viimeisteli myös yhden maalin Suomen Cupissa, joten kauden kokonaismaalimäärä on kasvanut jo 21 täysosumaan.
Erwinin sopimus Hakan kanssa päättyy tähän kauteen.
The Scottish Sunin mukaan Erwin on herättänyt kiinnostusta jopa kuudessa eri maassa. Lähde kertoo Erwinin kiinnostavan Kreikassa, Saksassa, Ranskassa, Bulgariassa, MLS:ssä ja Lähi-Idässä. Bulgarialainen Levski Sofia on lähettänyt tarkkailijoita Suomeen seuraamaan Erwinin peliesityksiä.
28-vuotias skotlantilaiskärki on pelannut aiemmin urallaan muun muassa Motherwellin ja Leedsin riveissä.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé