Internazionale hävisi jo viidennen kerran Serie A:ssa – sarjakärki karkasi 11 pisteen päähän mutta valmentaja ei ole huolissaan: ”25 ottelua jäljellä…”
Internazionalen kausi Serie A:ssa on mennyt pahemman kerran penkin alle.
Kauden alussa sarjan suurimpiin mestarisuosikkeihin kuulunut Inter on parhaillaan Serie A:ssa vasta seitsemäntenä. Sarjakärki Napoli on karannut 11 pisteen päähän.
Inter hävisi sunnuntaina Derby d’Italian Juventukselle 0-2. Kyseessä oli jo Interin viides tappio Serie A:ssa. Viime kaudella Inter hävisi sarjassa yhteensä vain neljä ottelua.
Inter on hävinnyt tällä kaudella jokaisen huippuottelun Serie A:ssa. Se on hävinnyt Laziolle, AC Milanille, AS Romalle, Juventukselle ja hienon alkukauden pelanneelle Udineselle.
Interin päävalmentaja Simone Inzaghi on saanut syksyn aikana huomattavasti kritiikkiä. Serie A:ssa on sujunut surkeasti, mutta Mestarien liigassa Inter eteni lohkostaan jatkoon ja jätti Barcelonan ulos kilpailun pudotuspeleistä. Inzaghin mielestä Inter ei ole vieläkään ulkona Serie A:n mestaruustaistelusta.
– Interin on saatava enemmän jatkuvuutta. Tämä tappio sattuu varsinkin, koska puhumme tärkeästä ottelusta, mutta palaamme jo kahden päivän päästä pelikentille. Tappiot voivat turhauttaa, mutta meidän on parannettava, jotta saamme koneen uudelleen käyntiin. Kautta on kuitenkin vielä 25 ottelua jäljellä. Meidän on parannettava etenkin näissä otteluissa. Olemme pelanneet hyvin, mutta tiettyjä osa-alueita on parannettava, Inzaghi totesi viitaten hävittyihin huippuotteluihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”