”Jos voisin muuttaa historiaa” – Saksan MM-sankari palasi uransa suurimpaan maaliin
Mario Götze, 30, oli kahdeksan vuotta sitten Saksan suuri sankari tehtyään suuren maailmanmestaruuden ratkaisseen maalin jatkoajalla finaalissa Argentiinan verkkoon.
Tällä viikolla Eintracht Frankfurtia nykyisin edustava hyökkäävä keskikenttäpelaaja kutsuttiin mukaan Qatarin MM-kisoihin ja takaisin Saksan paitaan ensimmäistä kertaa vuoden 2017 jälkeen.
Götze johdatti syksyllä seuransa Mestarien liigan pudotuspeleihin. Paluu maajoukkueeseen on palkinto kovasta työstä.
Götze on uransa suurimmasta maalista edelleen ylpeä, mutta nostaa esille ajatusleikin sen tekemisestä myöhäisemmässä vaiheessa.
– Jos voisin muuttaa hieman historiaa, tekisin sen maalin vasta ollessani 35-vuotias ja lopettaisin urani siihen, Götze sanoi Athleticille hymyillen.
Götze otettiin Brasilian 2014 kisojen finaalissa jatkoajalla vaihdosta sisään. Saksan silloinen päävalmentaja Joachim Löw sanoi tuolloin 22-vuotiaalle nuorukaiselle, että hänen tulisi olla kentällä parempi kuin Lionel Messi.
Rohkaisupuhe tehosi. Götze vastaanotti boksissa 113. minuutilla Andre Schürrlen keskityksen ja laukaus upposi takanurkkaan yllättäen Sergio Romeron.
Kaikki tapahtui hetkessä.
– Se oli vain vaistosta kyse. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Siinä ajassa ei voi tehdä päätöksiä, Götze lisäsi.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin