Nyt on kaljalla hintaa! Näin paljon maksaa olut Qatarin MM-kisoissa – mukana tiukka rajoitus
Englantilaislehti The Guardianin mukaan jalkapallofanit joutuvat maksamaan Qatarin MM-kisoissa lähes 12 puntaa (yli 13 euroa) oluesta, vaikka järjestäjät lupasivat alunperin pitää juomien hinnat kohtuullisina.
Selvityksessä kerrotaan, ettei tilaus saa myöskään sisältää kuin enintään neljä juomaa. Rajoitus johtuu siitä, että kannattajien pelätään muuten juovan liikaa.
Alkoholia on yleensä rajoitettu Qatarissa, joka on konservatiivinen muslimimaa. Lehden mukaan muutamat luvan saaneet hotellibaarit veloittavat yleensä noin 12-15 puntaa oluesta tai lasillisesta viiniä.
MM-kisojen toimitusjohtaja Nasser al-Khater oli aiemmin ilmoittanut, että oluen hinnat fanialueilla ja stadioneilla olisivat paljon alhaisemmat. Oluttuopin hinnan huhuiltiin pyörivän jossain 7-8 punnan tienoilla.
Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että puolen litran lasillinen Budweiseria – joka on Qatarin MM-kisojen ainoa virallinen olut – maksaa 50 rialia eli noin 11,60 puntaa tai 13,30 euroa.
Alkoholiton versio maksaa puolestaan 30 riiraalia (7 puntaa tai 8 euroa) ja vesi 10 riiraalia (2,3 puntaa tai 2,6 euroa).
Ostaaksesi alkoholituotteita Qatarin MM-kisoissa on sinulla oltava myös 21 vuotta ikää.
LUE MYÖS!
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne