Sergio Agüeroa ei päästetä Argentiinan maajoukkueen hotellille: ”Se on ok, jos minua ei haluta sinne, mutta…”
Sergio Agüero joutui lopettamaan pelaajauransa noin vuosi sitten sydänongelmien vuoksi.
Sittemmin muun muassa striimaajana tunnetuksi tullut Agüero pelasi urallaan Argentiinan A-maajoukkueessa 101 ottelua. Agüero edusti Argentiinaa jopa kahdeksassa arvoturnauksessa.
Entinen huippuhyökkääjä on paikan päällä Qatarissa seuraamassa Argentiinan otteita MM-lopputurnauksessa.
Agüero kummasteli striimissään, miksei hän ole saanut käydä tervehtimässä maajoukkueen pelaajia hotellilla.
– En ole voinut vielä nähdä heitä. Katsotaan, mitä tapahtuu. Tämä on varsin outoa. Minua ei ole päästetty näkemään heitä. Väitetysti sinulla pitää olla jonkinlainen valtakirja päästäksesi tapaamaan heitä. Se kuulostaa oudolta. Minusta on outoa, että nyt on mennyt jo 3-4 päivää, enkä ole saanut sitä vielä. Kenties käsky tulee ylempää. Myöhemmin olen nähnyt, miten muut ovat päässeet sisään hotellille.
– On outoa, etten ole saanut valtakirjaa nopeasti. Olen ollut maajoukkueessa ja sellaiset tehdään nopeasti. Kenties jalkapalloliitto on syyllinen. He pelaavat huomenna (haastattelu tehtiin maanantaina). En mene häiritsemään heitä. Halusin mennä ennen ottelua toivottamaan onnea. Tilanne on outo. Meillä argentiinalaisilla on paljon opittavaa. Minulle ei ole ongelma sanoa sitä ääneen.
– En ole koskaan tehnyt mitään pahaa kenellekään ja olen aina käyttäytynyt hyvin. On ihmisiä, jotka eivät tykkää siitä, kun myös huonot asiat sanotaan ääneen. Jos minua ei haluta sinne, se on ok, mutta sanokaa se minulle.
Lähde: TyC Sports
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen