Taas suuryllätys MM-lopputurnauksessa! – Belgia asetti itsensä vaikeaan tilanteeseen
Belgia ja Marokko kohtasivat toisensa sunnuntaina Dohassa pelatussa Qatarin MM-lopputurnauksen lohkovaiheen toisen kierroksen ottelussa. Marokko voitti Belgian 2-0 ja nousi F-lohkon kärkipaikalle.
MM-urakkansa aiemmin tällä viikolla vaisulla peliesityksellä, mutta silti voitolla aloittanut Belgia lähti otteluun merkittävänä suosikkina, mutta vaisut peliesitykset saivat jälleen jatkoa ja ennakkosuosikin asemasta ei ollut pelikentällä tietoakaan.
Marokko lähti otteluun suurella intensiteetillä ja kykeni aiheuttamaan Belgialle useasti ongelmia.
Ottelun ensimmäinen maali näki päivänvalonsa 73. minuutilla. Abdelhamid Sabiri laukoi sivuvapaapotkun suoraan Belgian verkkoon ohi Thibaut Courtois’n.
Belgia haki sen jälkeen vimmatusti tasoitusmaalia ja hallitsi pelitapahtumia, mutta ne eivät johtaneet konkreettisiin maalipaikkoihin. Marokko sen sijaan iski aktiivisesti vastaan ja ottelun toinen maali syntyikin vastahyökkäyksestä, kun Zakaria Aboukhlal iski pallon lähietäisyydeltä yläkulmaan.
F-lohkon sunnuntai-illan toisessa ottelussa Kroatia ja Kanada ottavat mittaa toisistaan. Ottelu alkaa klo 18.00. Jos Kroatia voittaa ottelunsa, joutuu Belgia voittamaan päätöskierroksella Kroatian päästäkseen neljännesvälieriin.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman