AS: Liverpool ja Real Madrid Argentiinan MM-sensaation kintereillä – hinta 120 miljoonaa euroa

Enzo Fernández pelasi loistavan MM-lopputurnauksen Argentiinan paidassa.
Keskikenttäpelaaja valittiin koko turnauksen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Maailmanmestaruuden Argentiinan kanssa voittanut Fernández nousi avauskokoonpanoon lohkovaiheen kolmannessa ottelussa ja piti sittemmin kiinni avauksen paikasta loppuun asti.
21-vuotias Fernández esiintyi edukseen syyskaudella Benfican riveissä. Benfica hankki Fernándezin River Platesta kesällä 12 miljoonalla eurolla.
Keskikenttäpelaaja nappasi välittömästi suuren roolin Benfican keskikentällä ja oli johdattamassa seuraa Mestarien liigan lohkonsa voittoon, vaikka Benfica pelasi samassa lohkossa PSG:n ja Juventuksen kaltaisten suurseurojen kanssa.
AS:n saamien tietojen mukaan Benfica ei aio missään nimessä myydä tähtipelaajaansa tammikuun siirtoikkunassa ja jos joku haluaa hankkia Fernándezin kesken kauden, on hinnaksi asetettu ulosostopykälän mukaiset 120 miljoonaa euroa. Benfica suostuu myymään pelaajansa vasta kauden jälkeen.
Lehden mukaan ainakin Liverpool ja Real Madrid ovat kiinnostuneet Fernándezista.
Argentiinalaismediassa puhuttiin ennen MM-kisoja, että Fernández siirtyisi tammikuussa Liverpooliin, mutta Fernándezin hinta nousi valtavasti MM-kisaesitysten vuoksi, ja sen vuoksi Liverpoolin ei uskota maksavan 120 miljoonaa euroa varsinkaan kesken kauden.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa