Brasilian päävalmentaja osallistui pelaajiensa tansseihin kesken MM-kisaottelua – otti kantaa ratkaisuunsa: ”En halunnut, että se ymmärrettäisiin minään muuna kuin…”
Brasilia eteni maanantaina MM-kisojen puolivälieriin voitettuaan neljännesvälierissä Etelä-Korean 4-1.
Brasilia oli kentällä odotetun ylivoimainen ja antoi sen näkyä myös maalien jälkeisissä tuuletuksissaan. Brasilian pelaajat tanssivat jokaisen maalin jälkeen, ja myös päävalmentaja Tite osallistui pelaajien tansseihin.
Titen käytöstä on pidetty varsin epäkunnioittavana Etelä-Koreaa kohtaan, ja Brasilian päävalmentaja halusikin ottaa kantaa siihen lehdistötilaisuudessaan. Tite muistutti, että hän juhli vain itse pelitapahtumia, eikä keskittynyt tansseissaan vastustajaan.
– Olen hyvin varovainen. On aina olemassa niitä pahoja henkiä, jotka ymmärtävät kaiken kunnioituksen puutteena. Sanoin pelaajille, että he piilottaisivat minut keskelle porukkaa. Tiedän, miten näkyvästi tanssin.
– En halunnut, että se ymmärrettäisiin minään muuna kuin maalista, tuloksesta ja peliesityksestä syntyvänä ilona, eikä epäkunnioittavana käytöksenä Paulo Bentoa (Etelä-Korean päävalmentaja) kohtaan. Kunnioitan Bentoa paljon. En pystynyt piiloutumaan.
ITV:n jalkapalloasiantuntija Roy Keane ei pitänyt Brasilian pelaajien tansseista. Lue Keanen mietteet täältä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti ja Kongon demokraattinen tasavalta taistelevat neljännesvälieräpaikasta!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin