Historialliset maalijuhlat! Sveitsi tulitti itselleen jatkopaikan – Brasilian puhdas saldo jäi haaveeksi
Sveitsi poistui voittajana MM-historiassa poikkeuksellisesta ilotulituksesta napattuaan G-lohkon toisen jatkopaikan. Serbia kaatui viiden maalin ottelussa 3-2-lukemin.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta vuoden 1998 Ranskan MM-kisojen Argentiina-Englanti-ottelun jälkeen, kun molemmat joukkueet tekevät vähintään kaksi maalia avauspuoliskolla.
Sveitsi iski ottelun avausmaalin, kun peliä oli 20. minuuttia takana. Xherdan Shaqirin laukaus muutti Serbian puolustajien jaloista suuntaa ja yllätti maalivahti Vanja Milinkovic-Savicin.
Serbia kuittasi takaiskun vain seitsemän minuuttia myöhemmin Aleksandar Mitrovicin puskettua pelin tasoihin Dusan Tadicin tarkasta keskityksestä. Fulham-hyökkääjä neppasi päällään pallon oikeaan nurkkaan oivallisella viimeistelyllä.
Tadic oli luomassa esityön myös 35. minuutilla, kun Serbia otti johtoaseman itselleen. Tällä kertaa Ajax-taituri ruokki pystysyötöllään Dusan Vlahovicin irti, jonka matala sijoitus painui Gregor Kobelin selän taakse.
Sveitsi ei suostunut lähtemään tauolle tappioasemassa. Tasoitusmaali syntyi vielä avauspuoliskon lisäajalla.
Asialla oli Breel Embolo, joka liukui Silvan Widmerin pohjustuksesta pallon verkkoihin.
Sveitsin ratkaisumaali syntyi heti toisen puoliskon alkuun komean kuvion päätteeksi. Ruben Vargas pudotti Shaqirin keskityksen takajalallaan Remo Freulerille, joka iski ratkaisumaalin matalalla sijoituksella takanurkkaan.
Samaan aikaan lohkon toisessa ottelussa Kamerun yllätti Brasilian. 1-0-voittomaalin tehnyt Vincent Aboubakar ajettiin ulos kahdella varoituksella hänen otettua paidan pois juhliessaan ikimuistoista osumaansa. LUE LISÄÄ!
Brasilia voitti G-lohkon lopulta Sveitsiä paremmalla maalierolla. Kamerun jäi kaksikosta kaksi pistettä ja Serbia sijoittui viimeiseksi.
Brasilia kohtaa pudotuspeleissä Etelä-Korean. Sveitsi puolestaan haastaa Portugalin.
Lohko G:n lopputilanne
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | BrasiliaBRA | 3 | 2 | 0 | 1 | 3-1 | 6 |
| 2 | SveitsiSUI | 3 | 2 | 0 | 1 | 4-3 | 6 |
| 3 | KamerunCMR | 3 | 1 | 1 | 1 | 4-4 | 4 |
| 4 | SerbiaSRB | 3 | 0 | 1 | 2 | 5-8 | 1 |
Playoffs
LUE MYÖS!
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa