Huippuvalmentaja kertoi miksei Leo Messin tarvitse prässätä tai puolustaa: ”On tyhmää keskustella siitä”
Argentiina pelaa sunnuntaina MM-finaalissa, jossa vastaan asettuu hallitseva maailmanmestari Ranska.
Argentiinan A-maajoukkueen kapteeni Leo Messi on pelannut upean turnauksen. 35-vuotias Messi on tehnyt neljä maalia ja antanut kolme maalisyöttöä. Messi jahtaa uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta.
Messiä PSG:ssä valmentanut Mauricio Pochettino on iloinen siitä, että ihmiset ymmärtävät, millainen luonne Messillä todellisuudessa on. Pochettinon mukaan Messi on aina ennenkin ollut äänessä joukkueen sisällä, vaikka yleisesti Messiä on pidetty hiljaisena persoonana.
– Messi on tällä hetkellä juuri se johtaja, jota Argentiina tarvitsee. Mielestäni se on suuri askel Messille. En puhu vain peliesityksistä, koska niitä osaamme odottaa. Ihmiset olettavat Messin olevan hiljainen, mutta joskus se, mitä näet ulkopuolelta ei pidä paikkaansa. Messillä on todella vahva luonne. Hän ei puhu liikaa, mutta tarvittaessa puhuu. Kenties nykyään näemme hänen puhuvan enemmän kameroiden ja teknologian vuoksi, mutta nyt näemme todellisen Messin. Hän on ollut aina samanlainen, Pochettino totesi The Athleticille.
Vuosien saatossa monet ovat kummastelleet, miksei Messi osallistu juurikaan prässäämiseen tai puolustamiseen. Pochettinon mukaan siihen on selvä syy.
– Ihmiset puhuvat Messin puolustustyöskentelystä ja prässäämisestä, mutta Messin ei tarvitse prässätä. Kun sinulla on joukkueessasi Messi, on muiden pelaajien ymmärrettävä riistää pallo mahdollisimman nopeasti takaisin itselleen ja annettava se Messille, jotta Messi saisi säästettyä energiaansa ja ollakseen myöhemmin ratkaiseva pelaaja. On tyhmää edes keskustella Messin puolustustyöskentelystä.
Lähde: AS
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?