Jesse Lingard pettyi pahemman kerran Manchester Unitediin: ”Ne kaikki olivat valheita”
Jesse Lingard jätti Manchester Unitedin viime kauden päätteeksi.
Lingardin sopimus seuran kanssa päättyi, eikä jatkosopimusta allekirjoitettu, joten pelaaja vaihtoi maisemaa vapaana agenttina.
Lingard allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen Nottingham Forestin kanssa. 30-vuotiaan hyökkäävän keskikenttäpelaajan syyskausi oli koko joukkueen tavoin vaikea. 13 ottelussa ei syntynyt tehomerkintöjä.
Telegraph haastatteli Lingardia, joka kertoi viime kaudestaan Manchester Unitedissa. Lingard jäi viime kaudella täysin olemattomalle vastuulle seurassa, vaikka oli pelannut edellisellä kaudella loistavan kevään West Hamissa lainalla. Lingardin mukaan Manchester United petti lupauksensa.
– En tiedä, miksen pelannut Manchester Unitedissa. Minulla ei ole mitään ideaa siitä, mikä ongelma lopulta oli. En ole tähän päivään mennessä saanut siihen vastausta, mutta en aio kyllä kysyäkään. Mielestäni olisi ollut parempi, jos seura olisi ollut rehellinen kanssani ja selittänyt kaiken, mutta niin ei koskaan tapahtunut.
– He tekivät minulle lupauksia, mutta ne kaikki olivat valheita. Harjoittelin joka päivä, olin kunnossa ja valmis pelaamaan. Kun teet niin, etkä pääse pelaamaan, on se hyvin turhauttavaa.
Lähde: AS
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä