Lähteet: Lionel Messi on tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan – kaksi seuraa jäi nuolemaan näppejään

Argentiinan maailmanmestaruuteen johdattanut Lionel Messi on päättänyt jatkaa uraansa Paris Saint-Germainissa, kertovat useat lähteet.
Messin, 35, ja PSG:n nykyinen sopimus päättyy tämän kauden jälkeen, mutta Le Parisien, Diario Sport ja Mundo Deportivo kertovat, että hän on solmimassa ranskalaisseuran kanssa 1+1-vuotisen jatkosopimuksen.
Siirtomarkkinoiden erikoistoimittaja Fabrizio Romano kertoo Twitter-tilillään, että PSG on neuvotellut Messin kanssa kuukausia uudesta sopimuksesta, ja nyt hän on suostunut.
Romanon mukaan Inter Miamin ja Barcelonan edustajat lähestyivät Messiä, mutta keskustelut eivät johtaneet pitkälle. Miamin tarjousta Messi ei hyväksynyt ja ex-seuransa Barcelonan kanssa hän ei edes käynyt varsinaisia neuvotteluja.
Messi oli edustanut Barcelonaa koko ammattilaisuransa ajan, kunnes hän siirtyi viime vuonna Pariisiin. Hän on Barcelonan kaikkien aikojen maalintekijä 672 osumallaan.
PSG ei ole vielä julkistanut Messin uutta sopimusta. Argentiinalaistähti on yhä kotimaassaan lomailemassa ja juhlimassa maailmanmestaruutta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”