Louis van Gaal ei ymmärrä Brasilian hehkutusta: ”He pelaavat samalla tavalla kuin Hollanti”
Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal ei ymmärrä, miksi Brasiliaa hehkutetaan niin paljon, koska hänen mielestään hänen joukkueensa pelaa samalla tavalla.
Brasiliaa pidettiin jo miesten MM-kisojen alla yhtenä suurimmista mestarisuosikeista, ja maanantaina Seleção keräsi jälleen lisää ihailijoita kaatamalla Etelä-Korean neljännesvälierässä vakuuttavasti 4-1.
Hollanti on saanut kotimaansa lehdistöltä kritiikkiä pelityylistään, mutta van Gaalin mukaan Oranje pelaa samalla tavalla kuin ylistetty Brasilia.
– Minäkin näin eilen (maanantaina) hieman Brasilian pelaamisesta. He pelaavat itse asiassa samanlaista jalkapalloa kuin Hollannin maajoukkue. Heillä on kompakti puolustus ja he lähtevät tilanteenvaihtoihin todella nopeasti, kommentoi van Gaal ESPN:n mukaan.
Brasilian kolmatta maalia Etelä-Koreaa vastaan on ylistetty yhdeksi turnauksen komeimmista. Richarlison pomputti palloa muutaman kerran päällään ennen kuin peliväline liikkui Marquinhosin ja Thiago Silvan kautta takaisin Richarlisonille, joka pääsi hienon kuvion päätteeksi viimeistelemään avopaikasta.
Van Gaalin mukaan Hollanti teki hienomman joukkuemaalin neljännesvälierässään, jossa se kaatoi Yhdysvallat 3-1.
– Se on outoa, että lehdet ja ystäväni hehkuttivat sitä (Brasilian pelaamista) räiskyväksi jalkapalloksi, kun mekin pelasimme niin. Me teimme myös maaleja tuolla tavalla. Maalimme oli paljon hienompi, se oli joukkuemaali. Se nousee kaiken yläpuolelle. Se on tämän MM-kisojen paras hetki.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan