”Olemme odottaneet tällaista hetkeä” – Lionel Messin ex-joukkuekaveri onnitteli Argentiinan kapteenia ja koko maata
Argentiinan maajoukkueen entinen puolustaja Pablo Zabaleta lähetti onnittelut maajoukkueen kapteenille Lionel Messille ja koko maalle La Albicelesten juhliessa sunnuntaina historiansa kolmatta maailmanmestaruutta.
Messi, 35, johdatti uransa viimeisessä MM-ottelussa Argentiinan kultamitaleille. Argentiina voitti loppuottelussa Ranskan rangaistuspotkukilpailussa, johon päädyttiin 3-3-lukemista jatko-ottelun jälkeen.
– Tämä on yksi niistä hetkistä. Katsoin juuri Messiä ja tiedän, mitä tämä merkitsee pelaajille. Hyvin tehty Ranskalta ja Kylian Mbappélta. Kiitos kaikille tästä hienosta pelistä, nautimme siitä todella paljon, kommentoi Zabaleta, 37, BBC:lle.
– Olin osa sitä nuorten joukkuetta, kun Messi tuli ensimmäistä kertaa pelaamaan maajoukkueessa. Hän tuli edustamaan maataan, intohimoa ja kunnioitusta. Hän on aina osoittanut sitä maalleen, ja meidän on kunnioitettava sitä. Kaikki vain itkevät ja halailevat häntä, koska hän on yksi niistä pelaajista, jotka todella ansaitsevat sen, joten hyvä niin.
– Maamme tulee näkemään kuvan Diego Maradonasta ja Messistä, kahdesta kaikkien aikojen suurimmasta pelaajasta maailmanmestaruuspokaalin kanssa. Se on jotain niin uskomatonta. Olemme niin onnekkaita.
– On loistavaa nähdä kaikkien pelaajien jatkuva juhliminen. Pelaajat, koko maa, olemme odottaneet tällaista hetkeä.
– Lionel Scaloni (Argentiinan valmentaja) teki tänään fiksuja päätöksiä, hän esimerkiksi otti Paulo Dybalan mukaan rangaistuspotkukilpailuun. Uskomatonta, että Scaloni voitti Copa Américan ja MM-kisat ilman aiempaa kokemusta.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista