Saksa floppasi pahasti MM-kisoissa – ensimmäinen ero nähty: ”Tiedostan vastuuni”
Saksan MM-kisaurakka päättyi valtavaan pettymykseen, kun se jäi alkulohkonsa kolmanneksi ja siten ulos pudotuspeleistä.
Kyseessä oli jo toinen kerta peräkkäin, kun Saksa ei edennyt MM-kisoissa pudotuspelivaiheeseen. Sama tapahtui myös Venäjän MM-kisoissa kesällä 2018.
Surkea kisamenestys on aiheuttanut konkreettisia toimia myös Saksan jalkapalloliitossa.
Saksan A-maajoukkueen tekninen johtaja Oliver Bierhoff erosi tehtävästään maanantaina. Bierhoff ehti työskennellä pestissään vajaan viiden vuoden ajan. Kokonaisuudessaan Bierhoff työskenteli Saksan jalkapalloliitossa 18 vuoden ajan. Entinen hyökkääjä edusti pelaajaurallaan Saksaa 70 A-maaottelussa.
– Jotkut päätökset, joista olimme vakuuttuneita, eivät lopulta olleet oikeita. Kukaan ei ole siitä minua pettyneempi. Tiedostan vastuuni, Bierhoff totesi Saksan jalkapalloliiton julkaisemassa tiedotteessa.
Saksan jalkapalloliiton johtajat tapaavat keskiviikkona maajoukkueen päävalmentajana työskentelevän Hans-Dieter Flickin. Osapuolet analysoivat Saksan MM-kisaurakan. Saksalaismedian mukaan on hyvin mahdollista, ettei Bierhoff jää ainoaksi työpaikkansa menettäväksi maajoukkueen jäseneksi.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjan pelaajat putsasivat MM-kisojen palkintopöydän
- Yksipuolinen näytös! Espanja on maailmanmestari
- Tässä ovat MM-finaalin avauskokoonpanot!
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä
- Tämä tarina kuulostaa uskomattomalta – Fernando Muslera nousi tutkinnan keskiöön
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Hälyttävän pitkät jonot MM-finaalissa – tähtivalmentaja ei säästynyt
- Bulgariassa nähtiin umpisurkea kaukolaukausmaali – sopupeliepäilyt heräsivät
- Jatkuuko Luka Modrićin maajoukkueura? Slaven Bilić tekee kaikkensa legendan eteen
- Myöhäistä aprillipilaako? Intiaan julistettiin vapaapäivä MM-finaalin kunniaksi