Yksi suurseura jättäytyi pois Gvardiol-kisasta: ”Emme aio hankkia häntä”
Joško Gvardiol pelasi loistavan MM-lopputurnauksen Kroatian paidassa. Huipputoppari oli johdattamassa Kroatiaa MM-pronssille.
Gvardiol edustaa seurajoukkuetasolla RB Leipzigiä. Gvardiol kuuluu luonnollisesti RB Leipzigin ehdottomiin avainpelaajiin, eikä seura haluaisi luopua pelaajastaan lähitulevaisuudessa.
Gvardiolin pitäminen RB Leipzigissä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä 20-vuotias toppari on herättänyt suurseurojen kiinnostuksen. Ainakin Real Madridin ja Chelsean kerrotaan olevan Gvardiolin kintereillä.
Bayern München on tullut vuosien saatossa tunnetuksi siitä, että se usein hankkii muiden saksalaisseurojen parhaat pelaajat riveihinsä. Saksassa on puhuttu siitä, aikooko Bayern tehdä RB Leipzigille tarjouksen Gvardiolista.
Bayernin urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidžić kumosi huhut saksalaismediassa. Salihamidžićin mielestä Bayernin toppariosasto on jo riittävän laadukas, eikä seura tarvitse Gvardiolia.
– Emme ole suunnitelleet hankkivamme uutta topparia. Meillä on hyvä topparitilanne. Matthijs de Ligt, Lucas Hernández ja Dayot Upamecano ovat maailmanluokan toppareita ja lisäksi meillä on myös Josip Stanišić joukkueessamme. Emme aio hankkia Gvardiolia.
Hernández tosin loukkasi polvensa vakavasti MM-lopputurnauksessa ja on kuukausikaupalla sivussa pelikentiltä, joten Bayernin odotetaan hankkivan hänelle paikkaajan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen