Pikkuhuuhkajien keskikenttäpelaaja Niklas Pyyhtiä pelasi keskiviikkona toista kertaa italialaisen Bolognan edustusjoukkueessa, kun hän pääsi vaihdosta kentälle sarjaottelussa AS Romaa vastaan.

Suomalaislupaus asteli viheriölle 82. minuutilla Roman 1-0-kotivoittoon päättyneessä ottelussa.

Tilastopalvelu FotMobin mukaan Pyyhtiä, 19, toimitti viidestä syötöstään neljä perille ja pääsi laukomaan kaksi kertaa, mutta kumpikin veto blokattiin. Toinen vetopaikka pedattiin vain muutaman metrin päähän Roman maalista, mutta toppari Chris Smalling heittäytyi uhrautuvaisesti kudin tielle.

Debyyttinsä Pyyhtiä sai viime vuoden tammikuussa Napolia vastaan. Hän siirtyi Bolognaan syksyllä 2021 FC Hongasta.

– Taloudellisesti siirto on Veikkausliigan ja Hongan mittakaavassa erittäin merkittävä, jopa seitsemän numeroa sisältävä, jos kaikki menee suunnitellusti. Kiinteän rahan osuus on koko potentiaalisesta potista yli puolet ja saamme nyt määritellyn lisäksi vielä todella hyvän prosentin Niklaksen seuraavasta siirrosta. Hieno hetki meille kaikille, kommentoi Hongan manageri Hexi Arteva tuolloin.

Aiemmin urallaan Pyyhtiä on edustanut myös Turun Palloseuraa.

Serie A:n sarjataulukko