Syyttäjä vaatii Juventukselle pisterangaistusta
Italian jalkapalloliiton syyttäjä Giuseppe Chine on vaatinut, että Juventukselta vähennetään yhdeksän pistettä tämän kauden Serie A:ssa pelaajasiirtojen kirjanpitotavan vuoksi, kertoo ESPN.
Chine esitti vaatimuksensa perjantaina pidetyssä kuulemistilaisuudessa, jossa tarkasteltiin tapaa, jolla Juventus ja useat muut joukkueet ovat käsitelleet pelaajakauppoihin liittyviä sopimuksia. Sisäpiirilähteen mukaan muita mukana olevia seuroja ei rangaistaisi yhtä ankarasti.
Juventus on 18 ottelun jälkeen Serie A:n sarjataulukossa kolmantena, kymmenen pisteen päässä sarjaa johtavasta Napolista.
Lisäksi Chine vaati Juventuksen entiselle puheenjohtajalle Andrea Agnellille 16 kuukauden toimitsijakieltoa italialaisessa jalkapallossa ja seuran urheilujohtajana toimineelle Fabio Paraticille 20 kuukauden toimitsijakieltoa. Paratici toimii nykyään urheilutoimenjohtajana Tottenhamissa.
Juventys on kiistänyt väärinkäytökset ja sanonut, että seuran kirjanpito on tehty alan standardien mukaisesti.
Tapauksessa on keskitytty arvoihin, joita seurat ovat liittäneet välillään siirtyneisiin pelaajiin. Pelaajasiirrosta saatava myyntivoitto siirtyy suoraan seuran kirjanpitoon, kun taas ostokustannukset voidaan jakaa pelaajasopimuksen keston ajalle, mikä antaa mahdollisuuden kaunistella tasetta paisutetuilla arvioilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy