Jalkapalloilija Christian Atsu löydetty hengissä romahtaneesta talosta – ehti olla kateissa vuorokauden ajan
Turkin maanantaisten maanjäristysten yhteydessä kadonnut Christian Atsu on löydetty, kertoo Ghanan jalkapalloliiton virallinen Twitter-tili.
Lisäksi turkkilaistoimittaja Yağız Sabuncuoğlu vahvistaa Atsun löytyneen tiistaina hengissä romahtaneesta talosta. Atsu on viety sairaalaan. Atsu on tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa. Atsu loukkasi ainakin jalkaansa talon romahtamisen yhteydessä.
Turkin pääsarjaseura Hataysporia edustava Atsu ehti olla kadoksissa melkein vuorokauden ajan.
31-vuotias Atsu iski maalin Turkin pääsarjaottelussa sunnuntai-iltana vain tunteja ennen Turkin tuhoisia maanjäristyksiä. Maanjäristys on aiheuttanut tiistaihin mennessä yli 5000 kuolonuhria.
Atsu on edustanut pelaajaurallaan muun muassa Chelseaa ja Newcastlea. Laitahyökkääjä edusti Ghanaa 60 A-maaottelussa, ja pelasi vuoden 2014 MM-lopputurnauksessa.
Sen sijaan Turkin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Malatyasporia edustavaa Ahmet Eyüp Türkaslania ei ole edelleenkään löydetty. Vielä viime kaudella Turkin pääsarjassa pelannut maalivahti katosi maanantaina oltuaan romahtaneen talon sisällä. Maalivahdin vaimo löydettiin hengissä muutama tunti tapahtuneen jälkeen.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä