José Mourinhon AS Romaa nöyryytettiin Serie A:ssa – piskuinen sarjanousija nappasi sarjakauden avausvoittonsa
Cremonese nousi kuluvaksi kaudeksi Serie A:han.
Edelliset viisi kautta sujuivat Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Serie B:ssä. Ennen tätä kautta Cremonese pelasi edellisen kerran Serie A:ssa kaudella 1995-96.
Cremonesen kausi on ollut odotetun vaikea. Seura ei ollut voittanut helmikuun loppuun mennessä ainuttakaan ottelua Serie A:ssa ja oli sarjataulukossa viimeisenä.
Tiistai-iltana Cremonese isännöi AS Romaa Serie A:ssa ja nappasi sarjakauden avausvoittonsa maalein 2-1. AS Roman päävalmentaja José Mourinho sai punaisen kortin protestoinnista toisen jakson alussa. AS Roma menetti mahdollisuuden nousta toiseksi Serie A:ssa ja päättää tämän kierroksen viidenneltä sijalta.
Cremonese on kiusannut Mourinhon AS Romaa aiemminkin tällä kaudella. Helmikuun alussa Cremonese pudotti AS Roman Coppasta voitettuaan Mourinhon miehistön Roomassa niin ikään 2-1. Cremonese on edennyt sensaatiomaisesti Coppan välieriin, jossa se kohtaa Fiorentinan. Aiemmin se onnistui pudottamaan Napolin Coppasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
