Kylian Mbappélla painajaismainen ilta – kaksi sössittyä pilkkua ja loukkaantuminen avausjaksolla
Paris Saint-Germainin tähtihyökkääjällä Kylian Mbappélla oli keskiviikkona ilta, jonka hän halunnee unohtaa nopeasti.
Mbappé, 24, pääsi vetämään rangaistuspotkua pelin alkuhetkillä sarjaottelussa Montpellieriä vastaan, mutta maalivahti Benjamin Lecomte torjui hänen yrityksensä.
Pilkku uusittiin, koska Lecomten katsottiin liikkuneen maaliviivaltaan liian ajoissa. Toisella yrittämällä Mbappé laukoi toiselle puolelle, mutta Lecomte torjui jälleen. Pallo kimposi tolpan kautta takaisin Mbappélle, mutta ranskalaishyökkääjä tykitti vielä tyhjästä maalista ohi.
Mbappén ilta jatkui vielä huonompaan suuntaan, sillä hänet otettiin vaihtoon jo 21. minuutilla hänen pideltyä takareittään.
PSG:n kannalta Mbappén loukkaantuminen tuli huolestuttavaan väliin, sillä pariisilaisjätti kohtaa Bayern Münchenin alle kahden viikon kuluttua Mestarien liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen avausosassa.
Päävalmentaja Christophe Galtier sanoi kuitenkin keskiviikon pelin jälkeen, että Mbappén loukkaantuminen vaikutti enemmänkin kolhulta kuin lihasvaivalta.
– Hän sai iskun polven taakse tai takareiteen. Katsotaan. En ole kovin huolissani. Se on mustelma tai ruhje, emme tiedä vielä, sanoi Galtier BBC:n mukaan.
– Emme halua ottaa riskejä pelien määrän vuoksi, sillä kalenterimme on hyvin kiireinen, mutta se (Mbappén loukkaantuminen) ei vaikuta kovin vakavalta.
PSG voitti Montpellierin 3-1 ja jatkaa Ligue 1:n piikkipaikalla, viisi pistettä edellä Marseillea.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”