TPS:stä kengitty Jonatan Johansson palasi valmentamaan Skotlantiin
Turun Palloseuran miesten edustusjoukkuetta kolmella viime kaudella luotsannut Jonatan Johansson on palannut skotlantilaisen Rangersin palkkalistoille, kertoo The Herald.
Suomen A-maajoukkueen hyökkääjälegenda edusti Rangersia jo pelaajaurallaan ja toimi skottijätin ykkösmiehistön apuvalmentajana vuosina 2017-2018.
Johansson, 47, on valmentanut Skotlannissa myös Motherwellin organisaatiossa ja Greenock Mortonissa, jossa hän luotsasi ensin seuran nuoria ja myöhemmin miesten edustusjoukkuetta.
TPS palkkasi Johanssonin päävalmentajakseen kesällä 2020, mutta hän ei onnistunut pitämään joukkuetta Veikkausliigassa. Turkulaiset yrittivät uutta nousua heti seuraavalla kaudella, mutta TPS jäi pisteen päähän liigakarsinnasta.
Johansson sai jatkaa tehtävässään vielä viime kaudelle, mutta hän sai kenkää syyskuussa. TPS taisteli Marko Rajamäen johdolla liigapaikasta, mutta hävisi kaksiosaisessa karsinnassa FC Lahdelle, joka sai pitää paikkansa pääsarjassa.
Heraldin mukaan Johansson oli viime lauantaina mukana vetämässä Rangersin alle 16-vuotiaiden harjoituksia, ja nyt hän on virallisesti aloittanyt työt seuran akatemiassa.
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun