Bayern Münchenin kesähankinnalta suorat sanat roolistaan: ”Tunnen oloni unohdetuksi”
Noussair Mazraoui siirtyi viime kesänä vapaana agenttina Bayern Müncheniin.
Mazraouin sopimus Ajaxin kanssa päättyi ja oikea laitapuolustaja päätti tarttua Bayernin tarjoukseen.
Useita laadukkaita kausia Ajaxissa pelannut Mazraoui aloitti kuluvan kauden penkiltä, mutta onnistui nousemaan joukkueen avauskokoonpanoon. Mazraoui pelasi syyskuusta lähtien Julian Nagelsmannin nimeämässä avauskokoonpanossa, mutta MM-tauon jälkeen vastuu putosi merkittävästi.
Vuodenvaihteen jälkeen loukkaantumisesta kärsinyt Mazraoui palasi pelikuntoon yli kuukausi sitten, mutta on jäänyt olemattomalle vastuulle. 25-vuotias Mazraoui on pelannut MM-tauon jälkeen vain 13 minuuttia Bayernin paidassa. Joukkueen uusi päävalmentaja Thomas Tuchel on antanut Mazraouille minuutin peliaikaa.
Bild haastatteli Mazraouita keskiviikkoiltana, kun Bayernin matka Mestarien liigassa päättyi. Manchester City pudotti Bayernin Mestarien liigan puolivälierissä yhteismaalein 4-1. Mazraoui seurasi molemmat osaottelut penkin puolelta.
– Olen pettynyt nykyiseen tilanteeseeni. Ennen MM-kisoja olin avauskokoonpanon pelaaja. Nyt olen pelikunnossa, enkä saa peliminuutteja. Tunnen oloni unohdetuksi. Tilanteeni on surullinen. En ole enää edes kakkosvaihtoehto pelipaikalleni, vaan kolmas tai neljäs vaihtoehto. En halua, että tilanteeni jatkuu samanlaisena. En ansaitse tätä. Taistelen ja sitten katsotaan, mitä tapahtuu.
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut