Sky: Bayern München antaa rangaistuksen Sadio Manélle – voi siirtää tähden kokonaan sivuun joukkueen toiminnasta
Saksalaismediassa kerrottiin keskiviikkona Sadio Manén lyöneen Leroy Sanéa kasvoihin pukukopissa Bayern Münchenin ja Manchester Cityn välisen Mestarien liigan puolivälieräottelun jälkeen. Lue lisää täältä.
Sky Deutschlandin saamien tietojen mukaan Manén on määrä pahoitella käytöstään joukkueen edessä torstaina.
Bildin mukaan Mané on myöntänyt tehneensä virheen. Bayernin seurajohto on puhunut Manén edustajien kanssa tapauksesta.
Skyn mukaan Bayern ei ole vielä tehnyt lopullista ratkaisua siitä, minkälaisen rangaistuksen se antaa Manélle. Lähteen mukaan Bayern on harkinnut muun muassa sakkoja, väliaikaista hyllytystä tai pelaajan siirtämistä kokonaan sivuun joukkueen toiminnasta.
Skyn Bayern-toimittaja Florian Plettenbergin mukaan Bayernin joukkueessa on useampi pelaaja, joka uskoo, ettei Mané enää jatka seurassa kuluvan kauden jälkeen.
Bayern hankki Manén viime kesänä Liverpoolista 32 miljoonalla eurolla.
LUE MYÖS:
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa