Ajax-legenda eroaa seuran toimitusjohtajan paikalta
Edwin van der Sar eroaa Ajaxin toimitusjohtajan tehtävästä.
Maalivahtilegenda on saanut viimeisten 18 kuukauden aikana kritiikkiä erinäisistä syistä.
Ajax jäi tällä kaudella ilman yhtään pokaalia ja se tuli Hollannin pääsarjassa vasta kolmanneksi jääden 13 pisteen päähän mestari Feyenoordista.
Van der Sar, 51, joutui kannattajien hampaisiin jo viime vuonna, koska moni ei pitänyt siitä, miten hän hoiti jalkapallojohtaja Marc Overmarsin ja päävalmentaja Erik ten Hagin lähdöt seurasta.
Athleticin mukaan Ajaxin kannattajat buuasivat van der Sarille tämän kauden viimeisessä kotiottelussa, kun hän meni kentälle osoittamaan kunniaa seuran jättäville apuvalmentaja Michael Reizigerille ja maalivahti Maarten Stekelenburgille.
Van der Sar on kuulunut Ajaxin hallitukseen marraskuusta 2012 lähtien lopetettuaan pelaajauransa edeltävänä vuonna. Hän toimi aluksi seuran markkinointijohtajana ja siirtyi toimitusjohtajan tehtävään vuonna 2016. Hollantilaislegenda pysyy virallisesti tehtävässään 1. elokuuta asti.
– Tunnen tarvetta ottaa hieman etäisyyttä, levätä ja tehdä muita asioita. Minusta ei tunnu hyvältä tehdä päätöksiä tämän hienon seuran tulevaisuudesta tulevalla kaudella. Siksi olen päättänyt erota, kommentoi van der Sar Ajaxin tiedotteessa.
– Halusimme Edwinin jäävän, mutta hän oli tehnyt päätöksensä. Meidän on kunnioitettava sitä. Viime kausi ei kuvasta koko sitä aikaa, jonka hän on ollut Ajaxin johdossa. Seura on kokenut paljon menestystä, se on kasvanut paljon ja saanut kansainvälistä näkyvyyttä, kommentoi Ajaxin hallituksen puheenjohtaja Pier Eringa.
Pelaajaurallaan van der Sar edusti Ajaxia lähes kymmenen vuoden ajan ja voitti seuran kanssa muun muassa neljä Hollannin-mestaruutta ja kertaalleen Mestarien liigan. Myöhemmin hän pelasi myös Juventuksessa, Fulhamissa ja Manchester Unitedissa.
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”