Real Madridin Vinícius: ”La Liga kuuluu rasisteille” – Carlo Ancelotti puolusti tähtipelaajaansa upeasti
Real Madridin laitahyökkääjä Vinícius Junior sanoo, että Espanjan La Liga ”kuuluu rasisteille”.
Madridin ottelu Valencian vieraana oli sunnuntaina keskeytettynä jonkin aikaa Viníciuksen, 22, tunnistettua katsomosta kotijoukkueen kannattajan, joka oli väitetysti solvannut häntä rasistisesti.
Valencia ja La Liga ovat ilmoittaneet ottaneensa tapauksen tutkintaan. Vinícius on joutunut tällä kaudella useasti rasististen solvausten kohteeksi vierasstadioneilla.
– Se ei ollut ensimmäinen, eikä toinen eikä kolmas kerta. Rasismi on normaalia La Ligassa. Sarjan mielestä se on normaalia, [Espanjan] jalkapalloliiton mielestä myös, ja vastustajat rohkaisevat sitä, kommentoi brassitähti sosiaalisessa mediassa.
– Sarja, joka kerran kuului Ronaldinholle, Ronaldolle, Cristianolle ja Messille, kuuluu nykyään rasisteille. Kaunis kansakunta, joka toivotti minut tervetulleeksi ja jota rakastan, mutta joka on suostunut viemään rasistisen maan kuvan maailmalle.
– Olen pahoillani niiden espanjalaisten puolesta, jotka eivät ole samaa mieltä, mutta nykyään Espanja tunnetaan Brasiliassa rasistien maana. Ja valitettavasti, kaiken sen jälkeen, mitä joka viikko tapahtuu, en voi puolustaa sitä.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti kieltäytyi puhumasta ottelun jälkeen itse pelistä. Hän suostui kommentoimaan ainoastaan pelaajansa kohtelua.
– En halua puhua jalkapallosta. Haluan puhua siitä, mitä täällä tapahtui. Se on tärkeämpi asia kuin tappiomme. Mitä täällä tänään tapahtui, ei pitäisi tapahtua… Tässä liigassa tapahtuu jotain pahaa, kommentoi Ancelotti ESPN:n mukaan.
– [Vinícius] ei halunnut jatkaa. Sanoin hänelle, ettei ole reilua, että sinun täytyy lopettaa peli. Et ole vastuussa, et ole syyllinen, olet uhri. Ja hän jatkoi pelaamista.
Valencian kannattajat lauloivat ottelun yhteydessä pilkkalauluja ja huusivat törkeyksiä Viníciuksesta, joka nähtiin kyynelehtimässä kentällä.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa eräs toimittaja sanoi Ancelottille, että kannattajien lauluissa kuului sana ”tonto” (suom. typerä), eikä ”mono” (apina). Italialaisvalmentaja piti väitettä naurettavana.
– Luuletko, että tuomari keskeytti pelin, koska he huusivat ’tonto’ Vinílle? En usko! vastasi Ancelotti.
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle

- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa