Pelisuunnitelma toimi melkein – Huuhkajat taipui Tanskalle loppuhetken maalilla
HELSINKI. Suomi hävisi Tanskalle EM-karsinnoissa maalein 0-1. Huuhkajat oli pitkään kiinni tasapelissä, mutta aivan ottelun lopussa vierasjoukkue iski voitto-osuman.
Päävalmentaja Markku Kanerva lähestyi ottelua puolustusvoittoisella 5-3-2-muodolla. Mielenkiintoinen avaaja oli Glen Kamara Huuhkajien keskikentällä.
Suomi sai huonoja uutisia heti ottelun alkuun, kun vasempana wingbackina avannut Ilmari Niskanen loukkaantui taklaustilanteessa. Hän joutui jättämään pelin kesken, ja tilalle vaihdettiin Jere Uronen.
Loukkaantumisesta huolimatta Kanervan pelisuunnitelma toimi pitkän aikaa. Koko avausjakson ajan Huuhkajat onnistui jäädyttämään pelin, eikä kumpikaan joukkue kyennyt murtautumaan laadukkaille maalipaikoille.
Tanska hallitsi palloa, mutta maaliodottama kirjattiin avausjaksolla vieraiden hyväksi vain 0,15-0,10.
Heti toisen jakson alkuun Suomi joutui ensimmäistä kertaa totisen paikan eteen. Tanskalle vihellettiin vapaapotku erinomaisesta paikasta rangaistusalueen rajalta. Christian Eriksenin laukaus kiersi kohti takakulmaa, mutta Lukas Hradecky venyi torjuntaan.
Ylipäätään toisen puoliskon vanhentuessa peli alkoi aueta molempiin suuntiin. Tanska onnistui luomaan jonkin verran tilanteita väsyneempiä Suomen puolustajia vastaan. Toisaalta Huuhkajien kärjessä avanneet Teemu Pukki ja Benjamin Källman pääsivät moneen otteeseen juoksemaan vastahyökkäyksiin Tanskan päätyä kohti. Kovin usein vastahyökkäykset kaatuivat Pukin heikkoihin ratkaisuihin.
Tunnin pelin jälkeen Suomi teki kerralla kolme vaihtoa: Nikolai Alho, Pukki ja Rasmus Schüller ulos; Pyry Soiri, Joel Pohjanpalo ja Oliver Antman sisään.
Vaihtojenkaan myötä ottelun iso kuva ei muuttunut. Tanska piti palloa ja pyrki murtamaan Suomea linja kerrallaan. Huuhkajat taas pyrki riiston saadessaan vauhdilla Tanskan maalia kohti.
Ottelun loppu pelattiin paljolti Suomen päädyssä. Näytti jo siltä, että Suomen puolustusmuuri pitäisi ja Tanska pakotettaisiin tasapeliin, mutta viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa Pierre-Emile Højbjergin kaukolaukaus painui alakulmaan.
Suomi ei saanut enää kunnon kiriä päälle, ja Tanska vei voiton lukemin 1-0. Aiemmin illalla pelatussa H-lohkon ottelussa Kazakstan voitti samoin luvuin Pohjois-Irlannin.
Tulosten myötä Suomi on lohkossa tässä vaiheessa toisena. Kuudesta ottelusta Huuhkajat on saanut kasaan 12 pistettä. Tanskalla on piste enemmän, ja Kazakstan on Suomen kanssa tasapisteissä. Slovenia voi vielä mennä pisteellä Suomen ohi, mikäli se kaataa San Marinon.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Tanska DEN | 10 | 7 | 1 | 2 | 19-10 | 22 |
| 2 | Slovenia SLO | 10 | 7 | 1 | 2 | 20-9 | 22 |
| 3 | Suomi FIN | 10 | 6 | 0 | 4 | 18-10 | 18 |
| 4 | Kazakstan KAZ | 10 | 6 | 0 | 4 | 16-12 | 18 |
| 5 | Pohjois-Irlanti NIR | 10 | 3 | 0 | 7 | 9-13 | 9 |
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon