Yhdessä asiassa Tanska on selvästi Suomea edellä – Markku Kanerva: ”Riittääkö meillä eväät?”
HELSINKI. Suomi taisteli kurinalaisesti ja tiiviisti, mutta joutui lopulta taipumaan Tanskalle EM-karsinnoissa maalein 0-1.
Suomen pelisuunnitelma oli alusta asti se, että vetäydytään jonkin verran ja riistojen jälkeen pyritään iskemään vastaan.
– Parantamisen varaa jäi. Paremmalla ensimmäisellä syötöllä oltaisiin päästy kunnolla iskemään vastaan. Kun vastustajan muoto on hajalla, se pitää käyttää nopeasti hyväksi. Pelaajat tajusivat välillä hengähtää pallolla, Suomen päävalmentaja Markku Kanerva sanoi lehdistölle pelin jälkeen.
Toisella jaksolla Tanska otti vahvemmin peliä hallintaansa ja pakotti Suomen vetäytymään yhä alemmas.
– Puhuttiin tauolla, että kun ne lähtevät kierrättämään, pitää nostaa. Olennaista on, että tärkeät linjat ja välit ovat tukossa. Toisaalta jos lähtee korkealta prässäämään, tulee välejä ja ennen kaikkea selusta aukeaa. Analysoidaan pelin jälkeen, missä tilanteissa oltaisiin voitu tiivistää ylöspäin, Kanerva sanoi.
Suomen hyökkäyspelaaminen oli paljolti nopeaa vastaiskupelaamista. Kanervan mukaan seuraava kehityskohde olisi kehittää vastustajan muodon sisällä toimimista, minkä Tanska jo taitaa melko korkealla tasolla.
– Tanskan muodon sisällä pelaaminen on hankalaa. Kysymys kuuluu, miten heitä pystyy haavoittamaan? He nostavat laitapuolustajatkin ylös, jolloin taakse syntyy se tila.
– Sitten on tietysti se, riittääkö meillä eväät pelata muodon sisällä? Se on totta kai kehityskohde. Välillä Slovenia ja Pohjois-Irlantikin puolustavat äärimmäisen tiiviisti. Pitää pystyä sielläkin operoimaan ja etenemään muodon sisällä. Siihen meillä on tietyt rakenteet olemassa. Tänään ei ihan toiminut. Johtuiko sitten Tanskan tiiviistä puolustuspelaamisesta vai siitä, ettemme saaneet syöttöjä napsumaan kohdilleen.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Tanska DEN | 10 | 7 | 1 | 2 | 19-10 | 22 |
| 2 | Slovenia SLO | 10 | 7 | 1 | 2 | 20-9 | 22 |
| 3 | Suomi FIN | 10 | 6 | 0 | 4 | 18-10 | 18 |
| 4 | Kazakstan KAZ | 10 | 6 | 0 | 4 | 16-12 | 18 |
| 5 | Pohjois-Irlanti NIR | 10 | 3 | 0 | 7 | 9-13 | 9 |
LUE MYÖS
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa