Thibaut Courtois jätti kesällä Belgian A-maajoukkueen kapteeninnauhan vuoksi – joukkuetoveri vaatii anteeksipyyntöä
Thibaut Courtois nousi kesäkuussa otsikoihin poistuttuaan Belgian A-maajoukkueen vahvuudesta kesken EM-karsintojen.
Belgian A-maajoukkueen kapteeni Kevin De Bruyne oli loukkaantumisen vuoksi sivussa kesäkuun Itävalta-ottelusta. Maajoukkueen päävalmentaja Domenico Tedesco nimesi Romelu Lukakun joukkueen väliaikaiseksi kapteeniksi.
Courtois suuttui siitä pahemman kerran ja antoi mielipiteensä kuulua niin joukkueelle kuin valmennusjohdollekin, eikä suostunut matkustamaan seuraavaan karsintaotteluun. Courtois koki ansaitsevansa kapteeninnauhan itselleen ennen Lukakua.
Belgialaismedia sai tietää Courtois’n reagoinnista ja kirjoitti siitä julkisuudessa. Courtois sittemmin ilmoitti jättäneensä maajoukkueen vedoten polvivammaan. Päiviä myöhemmin Courtois’n sisko julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan Belgian A-maajoukkueen kapteeninnauhasta.
Courtois kärsii parhaillaan vakavasta polvivammasta, eikä ole sen vuoksi mukana maajoukkueessa.
Tedescon nimeämässä joukkueessa mukana oleva Timothy Castagne kritisoi Courtois’n käytöstä Le Soirille.
– Mielestäni hänen pitäisi pyytää anteeksi. Olisi outoa, jos Courtois palaisi maajoukkueeseen aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Valtaosalla pelaajista on pieniä vammoja tai kipuja kropassa. Emme ole koskaan täysin sataprosenttisessa kunnossa. Joko kyse on todellisesta ja vakavasta vammasta, ja seura pakottaa sinut palaamaan tai sitten olet pelikunnossa. Mielestäni Courtois olisi voinut halutessaan jäädä maajoukkueeseen, mutta se oli hänen valintansa.
– Olen puhunut joidenkin maajoukkuepelaajien kanssa ja hekin näkevät asian samalla tavalla, mutta en voi puhua koko joukkueen puolesta. Ensiksi oli se kapteenikohu ja sitten someen ladattiin kuva polvesta. Ja sen jälkeen Courtois’n sisko latasi someen kuvan kapteeninnauhasta. Courtois leikki median kanssa, emmekä tarvinneet sellaista. Pitää paikkansa, että Courtois on Belgian ja koko maailman paras maalivahti, mutta meidän on kysyttävä, haluammeko uhrata joukkuehengen yhden pelaajan vuoksi, Castagne mietti.
– Tärkeintä on se, että hän kuntoutuu vammastaan. Sen jälkeen Courtois’n ja valmentajan on selvitettävä ongelmansa. Jos sen jälkeen Courtois ei enää halua palata maajoukkueeseen, on se hänen päätöksensä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”