Romelu Lukaku osoitti, miksi hän on Belgian kaikkien aikojen maalintekijä
AS Roman hyökkääjä Romelu Lukaku oli sunnuntaina liekeissä, kun hänen edustamansa Belgia kaatoi Azerbaidžanin 5-0 miesten EM-karsinnoissa.
Lukaku, 30, ampaisi yksin karsintojen maalipörssin kärkisijalle iskemällä ottelun neljä ensimmäistä osumaa. Belgialaiskärki epäonnistui karsintojen aikana maalinteossa ainoastaan edellisessä ottelussa Azerbaidžania vastaan.
Kahdeksassa karsintapelissä Lukakulle kertyi yhteensä 14 maalia, neljä enemmän kuin tilastossa toisena majailevalla Portugalin Cristiano Ronaldolla.
Belgia varmisti paikkansa ensi kesän lopputurnauksessa jo viime kuussa, mutta se jatkoi tappiotonta putkeaan marraskuun peleissä (6 voittoa, 2 tasapeliä) lohkovoittoon saakka.
Lukaku on Belgian maajoukkueen kaikkien aikojen ylivoimaisesti paras maalintekijä 83 osumallaan. Tilastossa toisena on Eden Hazard, joka onnistui A-maajoukkueurallaan maalinteossa 33 kertaa.
Ottelutilastossa Lukakulla (113) on vielä matkaa piikkipaikalle, jota pitää hallussaan Jan Vertonghen (153).
Lukaku on tällä kaudella AS Romassa tehnyt 14 peliin yhdeksän maalia. Hän pelaa Italiassa tämän kauden lainalla Chelseasta.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”