Venezian loistava kausi sai jatkoa – Joel Pohjanpalo iski maalin ja syötti toisen
Joel Pohjanpalo katkaisi perjantai-iltana maalittoman putkensa iskettyään rangaistuspotkun Catanzaron verkkoon Serie B:ssä.
Venezia voitti ottelun 2-1. Pohjanpalo syötti ottelun voittomaalin.
Venezia pelaa hienoa kautta. Se nousi perjantaisen voiton myötä kahden pisteen päähän Serie B:tä johtavasta Parmasta. Venezia on parhaillaan toisena Serie B:ssä. Kauden päätteessä sarjan kärkikaksikko nousee suoraan Serie A:han.
Pohjanpalo, 29, ehti pelata viisi ottelua ilman maalia Serie B:ssä. Hyökkääjä on viimeistellyt tällä kaudella 13 sarjaotteluun neljä maalia ja antanut kolme maalisyöttöä.
Jesse Joronen loukkaantui syyskuun lopussa ja on ollut siitä lähtien sivussa Venezian vahvuudesta. Jorosen odotetaan palaavan pelikentille vuodenvaihteeseen mennessä.
– Kuntoutumiseni sujuu hyvin. Teen kaiken mahdollisen palatakseni mahdollisimman nopeasti huippukunnossa. Joukkuetoverini tekevät todella hyvää työtä. Joukkue menee ottelu kerrallaan eteenpäin. Sillä ei ole väliä ketkä pelaavat. Kolmella pisteellä on väliä. Joukkueen vahvuus tulee esiin myös vaihtopelaajista, jotka tulevat kentälle. Kaikki ovat tärkeitä ja auttavat joukkuetta, Joronen totesi aiemmin tällä viikolla Venezian verkkosivuilla.
Venezian kausi jatkuu maajoukkuetauon jälkeen 25. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä Barin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa