Franck Ribéry kieltäytyi työpaikasta Serie A:ssa – odottaa pestiä Bayern Münchenistä
Serie A -seura Salernitana antoi hiljattain potkut päävalmentajalleen Fabio Liveranille.
Liverani ehti valmentaa joukkuetta vain reilun kuukauden ajan.
Filippo Inzaghi sai potkut Salernitanan päävalmentajan paikalta helmikuussa. Italialaismedian mukaan Salernitana harkitsi kutsuvansa Inzaghin takaisin päävalmentajan tehtävään, mutta osapuolet purkivat lopullisesti sopimuksensa viime viikolla.
Stefano Colantuono nousi Salernitanan uudeksi päävalmentajaksi. Kyseessä on Colantuonolle jo uran kolmas pesti Salernitanan edustusjoukkueen peräsimessä. Luotsi työskenteli Salernitanan junioriakatemiassa ennen tuoreinta pestiään ykkösjoukkueessa.
Sky Sport Italian saamien tietojen mukaan Salernitanan seurajohto ja Colantuono yrittivät houkutella Franck Ribéryä mukaan uuteen valmennusryhmään.
Ribéry kieltäytyi kunniasta. Ribéry lopetti pelaajauransa Salernitanassa noin puolitoista vuotta sitten, ja vietti jonkun aikaa seuran valmennusjohdossa ennen paluutaan Müncheniin.
Sky Sport Italia kertoo Ribéryn tavoittelevan valmentajan paikkaa Bayernin junioriakatemiassa. Ribéry edusti pelaajaurallaan Bayernia 12 vuoden ajan.
LUE MYÖS
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”