Odotukset alittanut rooli uudessa seurassa yllätti Pyry Soirin – tästä käytännöllisestä edusta Huuhkajat-pelaaja nauttii Romaniassa

HELSINKI.
Pyry Soirin peliaika uudessa seurassaan CS Universitatea Craiovassa on ollut tammikuun siirron jälkeen hyvin tiukassa.
HJK:n vuodenvaihteessa jättänyt Soiri, 29, on esiintynyt toistaiseksi vain kahdessa Romanian pääsarjan ottelussa. Vastuuta on tullut 115 minuutin verran. Saapuminen uuteen ympäristöön kesken kauden asetti Huuhkajien laitapuolustajalle omat haasteensa.
– En ole pelannut nyt viime aikoina niin paljoa, mitä olisin halunnut. Se on ollut enemmän valmentajan päätös. Keskityn itse niihin asioihin, joihin pystyn vaikuttamaan. Päivittäiseen työntekoon ja valmiuteen tilaisuuden tullessa, Soiri kommentoi SuomiFutis-sivuston haastattelussa Kalastajatorpalla.
Soirille itselleen ei jäänyt HJK-sopimuksen päätyttyä aikaa hengähtää. Kahden ja puolen vuoden mittainen sopimus Craiovan kanssa allekirjoitettiin jo joulukuun lopussa, joten kilpailullisia pelejä jatkettiin suoraan Romaniassa.
Seuravalinnassa painoivat menestyminen ja voittamisen kulttuuri, johon Soiri oli tottunut HJK-vuosinaan Suomen mestaruuksien ja europelien muodossa.
Craiova selviytyi Romanian liigassa Mestaruuslohkoon sijoituttuaan neljänneksi runkosarjassa. Seura on jatkosarjan ensimmäisen kierroksen jälkeen lohkossa toisena Konferenssiliigan karsintapaikkaan oikeuttavalla sijalla.
– Halusin jatkaa voittavassa seurassa, joka taistelisi myös europeleistä ja samalla tuoda myös tähän seuraan sitä kokemusta voittamisesta, Soiri perusteli päätöstään tulla Romaniaan.
Majoitus kivenheiton päässä pelipaikoilta
Craiova on vajaan 300 000 asukkaan kaupunki lounaisessa Romaniassa Doljin piirikunnassa. Soiri on erityisen ilahtunut seuransa intohimoisesti jalkapalloa hengittävistä kannattajista.
Myös aiemmat kokemukset ulkomailla Itävallassa, Tanskassa ja Valko-Venäjällä ovat edesauttaneet aina positiivisella mielellä asioihin suhtautuvaa Soiria sopeutumaan uuteen ympäristöön.
– Meidän seuralla on todella hyvät fanit ja jokaisessa pelissä on suuri kannatus. On siistiä nähdä, kuinka he eläytyvät tällaisessa pienemmässä kaupungissa. Joukkue ja fanit ovat ottaneet minut todella lämpimästi vastaan Huuhkajat-laituri kehui.
Toinen myönteinen asia on asuinjärjestely. Soiri asuu Craiovan harjoituskeskuksen vieressä aivan stadionin takana. Toistaiseksi kaikki keskittyminen on ollut jalkapallossa, eikä kaupunkiin tutustumiseen ole jäänyt juurikaan aikaa.
– Aika rauhallista on ollut alkuun. Siinä ei oikein lomaa ollut tai mitään välissä. Jokainen kentän ulkopuolella siunaantunut hetki on käytetty lepäämiseen, Soiri kertoi.
Soiri nähdään seuraavaksi Huuhkajien paidassa tiistain kotimaaottelussa Viroa vastaan. Kamppailu alkaa kello 19:00 Helsingin Olympiastadionilla.
Joni Ahokas
X: AhokasJoni
LUE MYÖS!
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto
- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Ilves latoi neljä maalia AC Oulun verkkoon Veikkausliigassa
- Taneli Hämäläinen palaamassa Veikkausliigaan
- Huippuiskussa oleva Otso Liimatta avasi Allsvenskan-siirron taustoja: ”Olin yhteyksissä muutaman muunkin seuran kanssa”
- KuPS sopimukseen moninkertaisen Ruotsin mestarin kanssa: ”Olen saanut useita suosituksia seurasta”
- Vedonlyönnin ammattilainen sanoo, mitkä ovat parhaita vetoja
- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto
- KuPS sopimukseen moninkertaisen Ruotsin mestarin kanssa: ”Olen saanut useita suosituksia seurasta”
- Lukas Hradecky siirtyi AS Monacon ykkösvahdiksi: ”Kenenkään ei pitänyt suostutella minua siirtymään tänne”
- Huippuiskussa oleva Otso Liimatta avasi Allsvenskan-siirron taustoja: ”Olin yhteyksissä muutaman muunkin seuran kanssa”
- Vedonlyönnin ammattilainen sanoo, mitkä ovat parhaita vetoja
- Taneli Hämäläinen palaamassa Veikkausliigaan
- HJK nappasi keskikenttämiehen KuPSin eurovastustajalta
- Ilves latoi neljä maalia AC Oulun verkkoon Veikkausliigassa