Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
Zlatan Ibrahimović lopetti pelaajauransa viime kesänä.
Ibrahimović, 42, pelasi ammattilaisena peräti 24 vuoden ajan. Entinen huippuhyökkääjä ei pysynyt kauaa poissa jalkapallosta, sillä AC Milan pestasi hänet seurajohtoonsa viime joulukuussa.
Ibrahimović työskentelee AC Milanin seurajohdossa virallisesti neuvonantajan roolissa, mutta italialaismedian mukaan hänellä on hyvin merkittävä sananvalta seuran urheilullisissa päätöksissä.
Ibrahimović on muun muassa valitsemassa joukkueelle uutta päävalmentajaa.
Btalks haastatteli ruotsalaislegendaa, joka uran jälkeisestä elämästään.
– Elän hyvää elämää. Elämä kohtelee minua hyvin. Luonnollisesti se on muuttunut sen jälkeen, kun lopetin pelaajaurani. Hyväksyin sen, että lopetan urani, vaikka se olikin vaikeaa egolleni, koska mietin edelleen samalla tavalla itsestäni. Mielestäni olen vieläkin paras ja olisin voinut jatkaa uraani, mutta päätin lopettaa sen.
Konkari kärsi pelaajauransa viimeisinä vuosina jatkuvista polvikivuista. Ibrahimović ei halunnut sen haittaavan häntä peliuransa jälkeen.
– Halusin hyvän elämän perheelleni. Halusin kyetä tekemään asioita lasteni kanssa. Jos olisin jatkanut uraani, en olisi voinut tehdä mitään lasten kanssa polvivaivojeni vuoksi. Siksi hyväksyin sen, että aikani on tullut ja lopetin urani aloittaakseni uuden etapin elämässäni.
LUE MYÖS
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?