Thomas Tuchelille hurja erokorvaus – vaatii yhden ehdon täyttymistä

Bayern Münchenin johto on käynyt pestinsä jättävän Thomas Tuchelin kanssa neuvotteluja valmentajalle maksettavasta eropaketista. Sport Bildin mukaan seura tulee maksamaan Tuchelille noin kymmenen miljoonan euron suuruisen korvaussumman. Bayern München päätti Tuchelin valmentajasopimuksen ennenaikaisesti huonojen tulosten vuoksi.
Eropaketissa on kuitenkin pykälä, joka tulee mahdollisesti riistämään Tuchelilta osan korvaussummasta. Jos hän nimittäin ottaa uuden pestin vastaan ajanjaksolla, johon saakka hänen sopimuksensa Bayernin kanssa olisi kestänyt (30.6.2025 asti), häneltä viedään osa erokorvauksesta. Vähennettävän summan suuruus riippuu siitä, kuinka kauan hänen sopimustaan Bayernin kanssa olisi vielä ollut jäljellä.
Tuchel aloitti uransa Bayernin päävalmentajana maaliskuussa 2023 ja juhli Saksan mestaruutta seuran kanssa vain muutaman viikon jälkeen. Kulunut kausi oli kuitenkin joukkueelle vaihteleva, ja se sijoittui kauden päätteeksi historiallisen huonosti vasta kolmanneksi. Jo helmikuussa 2024 seurajohto päätti yhteisymmärryksessä valmentajan kanssa purkaa hänen vuoteen 2025 asti ulottuvan sopimuksensa kauden päätteeksi.
Lue myös
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan