Voittomaali lisäajalla! Portugalin EM-kisa-avauksesta ei draamaa puuttunut
Portugali ja Tšekki iskivät yhteen tiistai-iltana EM-lopputurnauksen lohkovaiheen avauskierroksen viimeisessä ottelussa.
Kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Portugali voitti ottelun lopulta 2-1.
Portugali dominoi pelitapahtumia ensimmäisellä jaksolla. Tšekki puolusti syvältä, piti linjat tiiviinä ja yritti näennäisesti hyökätä vastaan pallonriistojen jälkeen.
Portugali piti pelin jatkuvasti hyökkäyskolmanneksellaan, mutta todelliset huippupaikat loistivat poissaolollaan. Cristiano Ronaldo sai yhden paikan, mutta Tšekin maalivahti Jindřich Staněk tuli oikeaan aikaan vastaan ja torjui hyökkääjän yrityksen.
Toisella jaksolla pelin kuva oli astetta erilaisempi. Portugali hallitsi edelleen palloa, mutta Tšekki piti hyökkääjiään astetta korkeammalla ja kykeni kehittämään huomattavasti pallollista pelaamistaan.
Tšekki siirtyi johtoon tunnin pelin jälkeen. Lukáš Provod sai pallon itselleen boksin ulkopuolella ja laukoi sen tolpan kautta maaliin. Portugali haki vimmatusti tasoihin ja sai sen aikaiseksi 70. minuutilla. Staněk torjui pallon oman topparinsa Robin Hranáčin jalkoihin, joista se kimposi Tšekin omaan maaliin.
Portugali teki viimeisen kympin aikana kaksi maalia, joista jälkimmäinen hyväksyttiin. Ronaldo puski pallon tolppaan ja Diogo Jota iski pelivälineen tyhjään maaliin, mutta Ronaldo oli tilanteessa paitsiossa. Voittomaali syntyi lisäajalla. Kentälle vaihdettu Francisco Conceição sai maalipaikan kuin varkain ja siirsi pallon lähietäisyydeltä ohi Staněkin. 2-1.
LUE MYÖS
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”