Tah’n ympärillä pyörivä ruletti jatkuu – Sieppaako Flick tähtipuolustajan entisen seuransa nenän edestä?
Jonathan Tah’n mahdollista siirtoa Bundesliigan sisällä on spekuloitu jo pitkään. Leverkusenin luottopelaajaa on useissa siirtohuhuissa viety Bayernin Münchenin riveihin, ja heti perään onkin arveltu pelaajan jäävän sittenkin nykyisen seuransa vahvuuteen.
Bayernin urheilupomo Max Eberl on työstänyt keskushyökkääjän sopimusta jo kuukausia. Mutta vihreä valo muulta johdolta puuttuu vielä.
Nyt apajille on Bildin mukaan tunkenut itsensä myös Bayernin entinen päävalmentaja Hansi Flick, joka mediatietojen mukaan havittelee huippupelaajaa Barcelonan riveihin. Espanjassa on jo päivien ajan huhuttu, että FC Barcelona olisi kiinnostunut Tahista.
Dani Olmon siirto Leipzigista on kuitenkin tuonut esiin vaikeudet, joiden kanssa tällä hetkellä pahasti velkaantunut Barca painii. Seuralla onkin haasteita hankkia ottelulupia tähtikokoonpanolleen.
Sopimukseen siirtosummastakin pitäisi vielä päästä. Leverkusen on jo hylännyt Bayernin 20 miljoonan euron tarjouksen plus 5 miljoonan euron bonukset. Tästä on kuitenkin aikaa jo lähes kaksi kuukautta. Bildin mukaan 30 miljoonan euron pakettihinta lämmittäisi Leverkusenin neuvotteluhalukkuutta. Mikäli Flick ja Barcelona tekevät tarjouksen vaaditusta summasta nopeammin kuin Bayern, jäävät müncheniläiset luultavimmin nuolemaan näppejään.
Leverkusen tuskin asettuu tähtipuolustajansa lähdön tielle, jos hinta on kohdallaan. Hallitseva Saksan mestari toivoo silti edelleen, että Tah päätyisi sittenkin jatkamaan sopimustaan seuran kanssa.
Urheilujohtaja Simon Rolfesilta kysyttiin Sky-ohjelmassa, jääkö Tah Leverkuseniin kesän jälkeenkin
– Kyllä, oletan niin. Tällä hetkellä ei ole mitään viitteitä siitä, että kävisi toisin. Oletan siis edelleen, että Jonathan pysyy meillä.
Lue myös
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?