Kahdeksan maalia! Derby d’Italiasta muodostui hurja trilleri
Internazionale ja Juventus iskivät sunnuntaina yhteen kauden ensimmäisessä Derby d’Italiassa.
Serie A:n kärkikamppailu päättyi maalirikkaaseen 4-4-tasapeliin.
Tasapeli ei itsessään miellyttänyt sen suuremmin kumpaakaan joukkuetta, sillä Napoli onnistui voittamaan kierroksen oman ottelunsa ja johtaa Serie A:ta neljän pisteen erolla Interiin.
Piotr Zieliński vei rangaistuspotkusta Interin johtoon vartin pelin jälkeen. Juventuksen Danilo joutui rikkomaan ja tuomari vei pallon pilkulle. Zieliński ampui pallon varmasti ohi Juventus-vahti Michele Di Gregorion.
Juventus nousi tasoihin vain hetkeä myöhemmin. Weston McKennie ja Dušan Vlahović pääsivät nokikkain Interin maalia vartioineen Yann Sommerin kanssa ja Vlahović iski maalin edustalta tasoitusmaalin. Torinolaisten johtomaali näki päivänvalonsa 26. minuutilla. Loistavan pelin pelannut Francisco Conceição haastoi laidalla ja pelasi pallon boksiin. Timothy Weah viimeisteli maalin edustalta vieraiden johtomaalin.
Henrikh Mkhitarjan tasoitti pelin kymmenisen minuuttia ennen taukoa. Inter rakensi pitkään hyökkäystään, eteni lopulta boksin edustalle ja Mkhitarjan laukoi pallon varmasti tolpan juureen. Zieliński vei pilkulta Interin johtoon 37. minuutilla ja lopulta tauolle mentiin Interin 3-2-johdossa.
Toinen jakso oli vauhdikas. Denzel Dumfries iski Interin kahden maalin etumatkalle heti alussa, mutta Juventus kampesi itsensä lopulta tasoihin. Kenan Yıldız osui kahdesti ja toi Juventukselle tasapelipisteen.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena