Matias Siltanen samalla listalla Lamine Yamalin kanssa – brittilehti yhdistää suomalaislupauksen kolmeen suurseuraan
KuPS:in Matias Siltanen on nimetty englantilaislehti Guardianin 60 pelaajan listaukseen maailman parhaista nuorista lupauksista. Guardianin lista on rajattu vuonna 2007 syntyneiden ikäluokkaan.
Puolustava keskikenttäpelaaja Siltanen, 17, on pelannut tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 41 ottelua KuPS:in edustusjoukkueessa. Suurta vastuuta nauttinut huippulupaus on tehnyt yhden maalin ja kerännyt viisi maalisyöttöä.
Siltanen nousi KuPS:in edustusjoukkueeseen ennen Veikkausliigan kauden 2023 alkua. Hän kuuluu Suomen U19-maajoukkueeseen.
Euroopalaiset kykyjenetsijät ovat olleet aktiivisesti Siltasen perässä. Guardian mainitsee jopa Juventuksen, Internazionalen ja Manchester Cityn nuorukaisen mahdolliseksi seuraavaksi osoitteeksi.
KuPS:in päävalmentaja Jani Honkavaara uskoisi kuitenkin siirron Tanskaan tai Hollantiin palvelevan Siltasen urakehitystä paremmin. Guardian kuvailee keskikenttäpelaajalla potentiaalia ”sukupolven lahjakkuudeksi” suomalaisessa jalkapallossa.
Guardianin listalta löytyy myös Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen tähtilaituri Lamine Yamal.
LUE MYÖS!
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”