Belgian entinen maajoukkuepelaaja syytettynä laajassa huumeiden salakuljetustutkinnassa
Belgian entinen maajoukkuepelaaja Radja Nainggolan on saanut syytteen osana laajaa kokaiinin salakuljetustutkintaa. Brysselin syyttäjävirasto vahvisti Daily Mailin mukaan tiistaina jalkapallotähden olevan syytettynä osallisuudesta rikollisjärjestön toimintaan.
Rikostutkinta keskittyy kokaiinin salakuljetukseen Etelä-Amerikasta Antwerpin satamaan ja jakeluun Belgiassa.
Nainggolan pidätettiin maanantaina, kun poliisi löysi ratsiassaan Antwerpin ja Brysselin alueella 2,7 kilon kokaiinimäärän. Poliisi otti talteen myös rahaa ja luksusesineitä.
Tutkinnan yhteydessä on tehty 16 pidätystä.
Nainggolan on toistaiseksi Brysselin syyttäjäviraston mukaan vapautettu takuita vastaan. Oikeudenkäynnin seuraava päivä ei ole vielä tiedossa.
Nainggolan, 36, palasi pelikentille tammikuussa tehtyään sopimuksen Belgian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Lokeren-Temsen kanssa. Keskikenttäpelaaja onnistui debyytissään maalinteossa suoraan kulmapotkusta.
Nainggolan edusti Belgian maajoukkuetta 30 ottelussa vuosina 2009-2018. Hän pelasi huippuvuosinaan Serie A:ssa muun muassa AS Roman ja Internazionalen riveissä.
LUE MYÖS!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut