BILD: Joshua Kimmichin sopimusneuvotteluissa Bayern Münchenin kanssa merkittävä käänne
Joshua Kimmichin sopimusneuvotteluissa Bayern Münchenin kanssa on tapahtunut merkittävä käänne. Saksalaislehti BILD uutisoi Bayernin vetäneen pois tarjouksensa jatkosta keskikentän tähdelleen.
Kimmichin nykyinen sopimus Bayernin kanssa on umpeutumassa tämän kauden jälkeen. Neuvottelut jatkosta ovat olleet käynnissä jo kuukausien ajan.
Kimmichin mahdollisuus poistua seurasta ilmaiseksi ensi kesänä on edelleen ilmassa. BILD kertoo Bayernin ilmoittaneen luottopelaajalleen alkuviikosta, ettei nykyinen tarjous jatkosta ole enää voimassa.
BILD:n tietojen mukaan Bayernin tarjous Kimmichille olisi sisältänyt lievästi paremman palkkapussin. Saksan maajoukkuepelaajan kerrotaan ansaitsevan tällä hetkellä noin 20 miljoonaa euroa vuodessa.
BILD mainitsee, ettei Bayern ole aikeissa korottaa tarjoustaan. Lehden mukaan jatkosopimus on edelleen mahdollinen ja neuvottelut osapuolten välillä jatkuvat.
BILD vahvistaa myös Kimmichin saaneen tarjouksia ulkomaalaisilta seuroilta.
Kimmich, 30, on edustanut Bayernia kesästä 2015 lähtien siirryttyään seuraan Stuttgartista. Hän on voittanut Bayernissa kahdeksan Bundesliigan mestaruutta, kerran Mestarien liigan ja kolmesti Saksan cupin.
Saksan A-maajoukkueen kapteeni Kimmich on pelannut yhteensä 426 ottelua Bayernin paidassa kaikki kilpailut mukaan lukien.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen

- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa