Manchester Cityssä kaiken voittanut tähti teki suuren valinnan urallaan – ”Voin keskittyä vain jalkapalloon”
Kyle Walker on tyytyväinen valintaansa jättää Manchester City taakseen uuden haasteen edessä. Siirto AC Milaniin on tarjonnut kaiken Englannissa voittaneelle puolustajalle raikkaan muutoksen keskittyä täysin jalkapallouraansa.
Walker, 34, siirtyi Citystä Milanoon tammikuun siirtoikkunassa lainasopimuksella, johon sisältyi osto-optio. Englannin maajoukkuepelaaja on esiintynyt tähän mennessä neljässä ottelussa Serie A:n suurseuran riveissä kaikki kilpailut mukaan lukien.
Walker voitti Cityssä kuusi Valioliigan mestaruutta, kerran Mestarien liigan, kahdesti FA Cupin ja neljä Liigacupia. Laitapuolustaja edusti manchesteriläisiä yhteensä 7,5 vuoden ajan saavuttuaan seuraan Tottenhamista kesällä 2017.
Vietettyään koko ammattilaisuransa Englannin kentillä, Walker tarvitsi uutta piristävää kokemusta.
– Minä en ole kaveri, joka katsoo liikaa eteenpäin. Pidän pienien askelien ottamisesta kerrallaan, ja sitä minä olen tehnyt urallani, Walker kertoi GQ:n haastattelussa.
– Jos vaikka minulta kysyttäisiin, että mikä ottelun kolmen viikon päästä, en tietäisi sitä, koska keskityn vain seuraavaan peliin. Ensimmäiset kaksi viikkoa Milanissa ovat olleet mahtavia.
– Kannattajat ovat olleet erinomaisia. Ruoka on todella hyvää. Sää voisi ehkä parantua hieman. Aurinko ei ole vielä niin paistanut, mutta odotan maaliskuuhun. Nautin täysin tästä.
– Tämä siirto on tarjonnut minulle uuden vaiheen elämässä, jossa voin keskittyä vain jalkapalloon ja rakastua taas tähän lajiin. En sano, ettenkö olisi rakastanut tätä aiemmin, mutta pelasin Valioliigassa samoja pelaajia vastaan. Voitettuani kaiken, tämä oli jotakin tarvitsemaani, jotta voisin tuoda rakkauteni jalkapalloon takaisin esille.
AC Milan isännöi tänään Serie A:ssa Veronaa. Milan on sarjataulukossa kahdeksantena 23 pelatun ottelun jälkeen.
LUE MYÖS!
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”