Luis Enrique varuillaan PSG:n erävoitosta huolimatta: ”Heillä ei ole mitään hävittävää”
Luis Enrique tietää, että PSG on vasta puolivälissä taistelussa Mestarien liigan finaalipaikasta. Pariisilaisseura kukisti Arsenalin vieraskentällä Lontoossa 1-0-lukemin välieräparin avausosassa tiistaina.
PSG:n voittomaali syntyi jo neljännellä minuutilla Ousmane Dembélén viimeistelemänä. Pariisilaisseuralla oli toisella puoliskolla huipputilaisuus toiseenkin maaliin, mutta Goncalo Ramos kolautti laukauksensa ylärimaan.
– Me saavutimme tämän illan tuloksella ensimmäisen tavoitteemme, joka olisi voinut olla tasapeli tai 2-0-voitto. Kukaan ei voi muuttaa tätä tulosta enää. Tavoitteena on nyt voittaa seuraava ottelu. Emme voi laskea minkään varaan, koska yksi maali voi tasoittaa otteluparin, Enrique arvioi lehdistölle.
– Me hävisimme kotona (Liverpoolia vastaan neljännesvälierissä) ja menimme sitten Anfieldille ja voitimme. Nyt me olemme edellä, mutta Arsenal voi tehdä maalin Pariisissa. Heillä ei ole mitään hävittävää, he ovat tässä otteluparissa takana. Siitä tulee kiehtova ottelu jalkapallofaneille, mutta valmentajille hieman vaikeampi.
PSG isännöi Arsenalin välieräparin toisessa osaottelussa Pariisissa ensi viikon keskiviikkona. Toinen FC Barcelonan ja Internazionalen välinen välieräpari käynnistyy tänään.
LUE MYÖS!
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon

- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”